Hallitus kaivoi miljardikuopan tulevaan talouskasvuun

Korkeakoulutuksen ja TKI-toiminnan rahoituksen leikkaaminen ei ollut talouspoliittisesti järkevää eikä pakollista. Se oli poliittinen priorisointi. Hallitus leikkasi tulevaisuuden kasvun edellytyksistä sen sijaan, että olisi ottanut säästöjä tuista, joiden tuottavuus- ja ilmastohyödyt ovat heikommat tai kielteiset.

Orpon hallituksen talouspolitiikassa poikkeuksellisen selvä ristiriita siinä, mitä hallitus kertoo ohjelmassaan ja mitä se päättää budjetissa. Hallitusohjelma tunnistaa itse Suomen rakenteellisiksi ongelmiksi heikon tuottavuuskasvun, vähäisen T&K-toiminnan ja nuorten nuorten laskevan koulutustason.

Samalla pääministeri Orpo on korostanut, että T&K-rahoituksen pitää tuottaa myönteisiä vaikutuksia osaamiseen, tuottavuuteen ja kilpailukykyyn. Juuri siksi budjettiratkaisut, jotka keventävät TKI-polun euromääräistä tasoa ja leikkaavat korkeakoulutuksen perusrahoitusta, osuvat Suomen kasvun kannalta kaikkein herkimpään kohtaan. 

Perussuomalaisten ja kristillisten tieteen vastaisuus on tunnettua ja budjettipäätöksissä kokoomus jatkaa “koulutuksesta ei leikata” new speak linjallaan. RKP tekee mitä RKP aina tekee eli on hallituksessa aivan riippumatta siitä, millaista politiikkaa hallitus tekee ja on valmis taipumaan myös korkeakoulutuksessa ja TKI-toiminnan rahoituksessa.

Harvinaista kyllä, hallituksen budjetistariihestä on myös hyviä uutisia. Hallitus ei peru 2030 tavoitetta nostaa valtion T&K-rahoitus 1,2 prosenttiin BKT:sta vaikka se valtionvarainministeri Purran pohjapapereissa esittettiin siirrettäväksi vuoteen 2035.

Sen sijaan hallitus leikkasi tulevien vuosien TKI-rahoituksen euromääriä kahdella teknisellä keinolla samalla, kun korkeakoulutuksen perusrahoitusta leikattiin pysyvästi. Tuloksena on kokonaisuus, jossa prosenttitavoitteen kirjain säilyy, mutta sen talouskasvua kantava sisältö vesittyy. 

Mitä budjettiriihessä oikeasti päätettiin?

Ensimmäinen tärkeä huomio on, että TKI-rahoitus näyttää kasvavan, koska se myös kasvaa nimellisesti. Hallituksen budjettiesityksen mukaan valtion budjetin mukainen T&K-rahoitus nousee noin 2,91 miljardista eurosta vuonna 2025 noin 3,17 miljardiin euroon vuonna 2026, eli noin 255 miljoonalla eurolla. Tämä on hyvä asia. 

Ongelmat ovat toisaalla. Hallitus laski tulevien vuosien TKI-rahoituksentasoa suhteessa siihen rahoitusuraan, joka olisi seurannut aiemmasta laskentasäännöstä ja aiemmasta BKT-ennusteesta. 

Tämä tehtiin muuttamalla T&K-rahoituslain ennustelogiiikkaa. VATT tiivisti vaikutuksen poikkeuksellisen suoraan. Voimassa olevassa mallissa käytettiin vuosien 2024 ja 2028 talousarvioennusteita, mutta hallituksen esityksessä mukaan otettiin myös vuosien 2026 ja 2030 ennusteet.

VATT huomautti samalla, että jos uudempi ennuste ennustaa pienempää bruttokansantuotetta tuleville vuosille, sen käyttäminen johtaa siirtymäkaudella matalampaan T&K-rahoituksen tasoon, vaikka vuoden 2030 1,2 prosentin tavoitetta ei muuteta. Toisin sanoen: tavoite säilyy, euromäärä vähenee. VM siis ennustaa 2026 aiempaa pienempää bruttokansantuotetta lähivuosille ja näin saadaan myös valtiontalouden euromääriä alemmaksi. 

Hallitus myös kirjasi vuoden 2026 budjettiesitykseen, että valtion T&K-rahoituslakia päivitetään vastaamaan uusinta valtiovarainministeriön ennustetta, minkä seurauksena valtion T&K-rahoitus olisi vuonna 2030 noin 4,1 miljardia euroa aiemman noin 4,3 miljardin sijaan. Mikäli siis BKT:n kehitys on VM:n ennusteen mukainen, investoimme 200 miljoonaa vähemmän TKI-toimintaan kuin 1,2% tavoite edellyttäisi mikäli pidettäisiin kiinni alkuperäisestä parlametaarisesta sovusta. Heikon BKT:n kasvun tilanteessa TKI-toiminnan rahoitusta pitäisi lisätä eikä vähentää.

Samassa yhteydessä hallitus päätti, että noin 20 miljoonaa euroa T&K-lain piiriin kuuluvaa EU-rahoitusta huomioidaan jatkossa osana valtion T&K-rahoitusta. Nämä ovat hallituksen omia budjettikirjauksia.

Samaan aikaan korkea-asteen koulutuksen perusrahoitusta leikattiin. Suomen yliopistojen rehtorineuvosto arvioi 2025 hallituksen puoliväliriihen jälkeen, että korkeakoulutuksesta leikataan yhteensä 117,7 miljoonaa euroa ja että tästä ainakin 67,7 miljoonaa euroa jää pysyväksi leikkaukseksi. 

Tämä on kasvupolitiikan kannalta tärkeää, koska TKI-järjestelmä ei toimi kunnolla ilman korkeakoulujen perusrahoitusta. Juuri perusrahoitus pitää yllä tutkijauria, infrastruktuureja, omarahoitusosuuksia ja kykyä hakea kilpailtua tutkimusrahaa.

Leikkaukset vähentävät kasvurahoitusta yli 500 miljoonaa viidessä vuodessa. 

Yhteesä noin 538 miljoonan euron vähennys vuosille 2027–2031 muodostuu kahdesta asiasta. Ensimmäinen on TKI-rahoituksen tekninen leikkaus, jonka voi hallituksen omista asiakirjoista lukea kahtena noin 20 miljoonan euron vuotuisena eränä: uudemman, matalamman BKT-ennusteen vaikutus sekä 20 miljoonan euron EU-rahoituksen laskeminen osaksi valtion T&K-tavoitetta.

Yhteenlaskettuna tämä on pyöristetysti noin 40 miljoonaa euroa vuodessa, eli noin 200 miljoonaa euroa viidessä vuodessa. Toinen on korkeakoulutuksen pysyväksi jäävä vähintään 67,7 miljoonan euron vuosileikkaus, joka tekee viidessä vuodessa 338,5 miljoonaa euroa. Yhteensä: 200 + 338,5 = 538,5 miljoonaa euroa. Tämän verran hallitus siis leikkasi investointeja TKI-toimintaan ja korkeakoulutukseen.

VM:n excel-taulukko tutkimus- ja kehittämistoiminnan leikkauksista

Jos tämän muuttaa vuositasolle, puhutaan keskimäärin noin 107 miljoonan euron vuosittaisesta lovesta kasvuinvestointeihin. Se ei näy yhdellä hetkellä suurena romahduksena, vaan pienempänä, mutta toistuvana heikennyksenä tiede-, osaamis- ja innovaatiopohjaan. Budjettipolitiikassa juuri tällaiset toistuvat, näennäisen tekniset muutokset ovat usein vaikutuksiltaan vaarallisimpia: ne muuttavat järjestelmän suunnan ilman, että otsikko muuttuu. 

Miksi tämä heikentää tuottavuuden edellytyksiä?

Suomen talouden ongelma ei ole pelkästään valtion kiihtyvä velkaantuminen vaan myös se, että tuottavuuskasvu on ollut liian heikko liian pitkään. Suomen Pankki varoitti vuonna 2025, että ilman lisäpanostuksia koulutukseen, ulkomaisen osaamisen houkutteluun ja uusiin teknologioihin perustuvaan pääomaan Suomen pitkän aikavälin kasvunäkymä jää heikoksi.

Valtiovarainministeriön syksyn 2025 katsaus taas arvioi potentiaalisen tuotannon kasvun olevan vain noin prosentin vuodessa vuosina 2025–2029, ja nimenomaan heikko tuottavuus on tämän hitaan kasvun ydin. 

Tutkimus osoittaa täysin samaan suuntaan. Laboren tuore analyysi löysi vahvan yhteyden yritysten tuottavuuskasvun ja korkeamman korkeakoulutuksen osuuden kasvun välille, erityisesti ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden ja STEM-koulutettujen osalta.

ETLA puolestaan tiivisti vuonna 2025, että työn tuottavuus on vahvasti ja positiivisesti yhteydessä sekä pääomaintensiteettiin että työvoiman koulutustasoon, ja että myös aineeton pääoma, ohjelmistot ja tutkimuspanostukset, on tässä keskeinen.

OECD:n vuoden 2025 maaraportti lisäsi tähän vielä kolmannen kerroksen: Suomen korkeakoulutettujen osuus on pohjoismaisia verrokkeja alempi, ja osaamistason sekä innovaatiokyvyn vahvistaminen on välttämätöntä tuottavuuskasvun elvyttämiseksi. 

Myös T&K-panostusten vaikutuksesta kasvuun viesti on vahva. VATT on todennut, että valtion kannattaa tukea T&K-toimintaa, koska se parantaa tuottavuutta ja taloudellista hyvinvointia, ja VATT:n tuoreempi tutkimussynteesi korostaa, että mikro- ja makrotason tutkimus yhdessä antaa vahvan tuen julkisen T&K-rahoituksen kasvattamiselle.

IMF puolestaan arvioi, että kehittyneet taloudet voivat nostaa pitkän aikavälin kasvua lisäämällä tutkimusrahoitusta, kohdentamalla sitä enemmän perustutkimukseen ja vahvistamalla julkisen ja yksityisen tutkimuksen yhteyksiä; IMF:n mukaan tällaiset investoinnit alkavat tyypillisesti maksaa itseään takaisin noin vuosikymmenessä.

Tuore NBER-työpaperi menee vielä pidemmälle. Sen mukaan leikkaukset, jotka painottavat TKI:n leikkauksia, voivat vahingoittaa tuottavuutta ja talouskasvua selvästi enemmän kuin aiemmin on ajateltu. 

Tästä seuraa tämän kirjoituksen ydinväite. Jos viiden vuoden 538 miljoonan euron suora leikkaus jättää Suomeen pysyvästi pienemmän osaamis- ja tietopääoman, sen tuotantovaikutus voi helposti ylittää miljardin euron.

Tämä ei ole virallinen ennuste vaan havainnollinen, varovainen skenaario. Jos menetetyn tietopääoman vuosituotto olisi vain 20 prosenttia, pysyvä vuotuinen tuotantovaje olisi noin 107 miljoonaa euroa.

Kymmenessä vuodessa se tekee hieman yli noin miljardia euroa. Jos tuotto olisi 30–40 prosenttia, kumulatiivinen kuoppa olisi noin 1,6–2,2 miljardia euroa. Tämä oletus on itse asiassa varovainen suhteessa siihen, kuinka vahvoina IMF ja NBER kuvaavat julkisen tutkimusrahoituksen tuottoja. 

Leikkauksien suhteen unohtuu usein se, että finanssipolitiikassa kaikki “säästöt” eivät ole samanlaisia. Kun säästetään tiedosta, tutkimuksesta ja korkeakoulutuksesta, osa säästöstä näkyy myöhemmin heikompana tuotantona, hitaampana veropohjan kasvuna ja vaikeampana velkasuhteen hallintana. Nämä ovat erittäin kalliita leikkauksia ja ovat käytännössä housuun kusemista pakkasella. 

Luottoluokittajat arvioivat myös tuottavuuden kehitystä

Luottoluokittajat eivät yleensä anna arvosanaa yhdelle budjettimomentille. Ne katsovat talouden kasvukykyä, instituutioita ja velkadynamiikkaa.

Tässä katsannossa viesti on yllättävän yhdenmukainen. Moody’s arvioi, että Suomen luottoprofiilia tukee maan vahva instituutioympäristö ja tietovaltainen talous, ja että maan innovaatiofokusta pyritään vahvistamaan. 

Scope puolestaan arvioi Suomen luottoluokituksen keskeiseksi haasteeksi vaimean kasvupotentiaalin, jota rajoittavat heikko tuottavuuskasvu, työmarkkinoiden jäykkyydet ja väestön ikääntyminen. 

Morningstar DBRS arvioi maaliskuussa 2026, että Suomen luottoprofiilia tukee se, että maa investoi T&K-toimintaan ja koulutukseen, ja että vahvemmat pidemmän aikavälin kasvunäkymät voisivat tukea luottoluokitusta. 

Tästä seuraa olennaisin johtopäätös luottoluokitusten näkökulmasta. Luottoluokittajat eivät ajattele, että TKI ja korkea koulutustaso ovat kiva lisä, vaan että osaamiseen, innovaatioihin ja tuottavuuteen nojaava talous on yksi niistä asioista, jotka tekevät Suomesta luottokelpoisen. Samaan aikaan ne pitävät Suomen keskeisenä riskinä nimenomaan heikkoa kasvua ja tuottavuutta.

Siksi politiikka, joka vahvistaa valtiontaloutta lyhyellä aikavälillä mutta syö kasvukapasiteettia, ei ole luottokelpoisuuden näkökulmasta yksiselitteisen myönteinen. Se voi  vaikeuttaa juuri velkasuhteen vakauttamista, jota Suomessa tarvitaan kipeästi.

Tämä tekee ristiriidasta hallituksen omassa politiikkakehyksessä vielä räikeämmän. Hallitusohjelma sanoo suoraan, että Suomen tuottavuuskasvua hidastavat verrattain vähäinen tutkimus- ja kehitystoiminta sekä nuorten muuta teollistunutta maailmaa matalampi koulutustaso.

Samalla hallitus on leikannut korkeakoulutuksen perusrahoitusta pysyvästi ja leikannut TKI-rahoituksen euromääräistä tasoa. Toisin sanottuna hallitus on diagnosoinut taudin oikein, mutta iskee hoidoksi suonta suomalaisesta osaamispohjasta. 

Raha olisi voitu ottaa tehotomista ja haitallisista tuista

OECD:n vuoden 2025 maaraportti suositteli Suomelle finanssipolitiikan kiristämistä tavalla, joka parantaa julkisten menojen tehokkuutta ja vähentää “non-productivity-enhancing state aid” -tyyppisiä tukia. Tämä on tärkeä kontrasti nykyisiin valintoihin. 

Kun hallitus hakee kasvun edellytyksiä heikentävät noin 107 miljoonan euron vuotuiset säästöt tulevaisuuden osaamispohjasta, budjettijärjestelmässä on edelleen esim. suuria fossiili- ja turvekytkentäisiä tukia ja verotukia, joihin olisi ollut talous- ja ilmastopolitiikan kannalta loogisempaa koskea. 

Räikein esimerkki on dieselin verotuki. Vuoden 2026 budjettiaineistossa dieseliin liittyvän energiaverotuen suuruudeksi arvioidaan noin 1,2 miljardia euroa. Esimerkiksi Suomen Yrittäjät varoittivat hallitusta siitä, että "polttoaineiden laajamittaiset veroalet ja hintasääntely voivat pahentaa tilannetta ja lisätä kysyntää tilanteessa, jossa energiaa on niukasti saatavilla".

Jos hallitus olisi halunnut hakea saman vuotuisen summan kuin tietopääomasta nyt otetaan, olisi riittänyt alle yhdeksän prosentin leikkaus yhdestä ainoasta dieselverotuen vuosierästä. 

Lisäksi budjettiaineistossa näkyy muita samaan suuntaisia tukiratkaisuja. Julkisen talouden suunnitelman liitteissä näkyvät muun muassa 50 miljoonan euron polttoaineveron hiilidioksidikomponentin alennus vuodelle 2027, 40 miljoonan euron ammattidiesel vuodesta 2028 alkaen sekä turpeeseen liittyvä kahdeksan miljoonan euron pysyvämpi tukitaso vuodesta 2027. Nämä eivät ole kaikki samaa tukityyppiä, mutta ne osoittavat suunnan. 

Samalla kun hallitus säästää osaamisesta, se pitää yllä ja lisää fossiili- ja turvekytkentäistä poliittista ohjausta. 

Turpeen kohdalla ristiriita on erityisen ilmeinen. Vaikka turvetta voidaan lyhyellä aikavälillä tarvita varmuusvarastoihin, sitä ei pidä jättää pysyvästi verotukien varaan. Tähän peilattuna on vaikea nähdä, että juuri korkeakoulutuksen ja TKI-toiminnan perusrahoituksen leikkaaminen olisi ollut Suomen julkisen talouden säästölistan paras kohde.

Kuvio havainnollistaa mittakaavaa. Vuotuinen noin 107 miljoonan euron kasvuleikkaus on suurempi kuin yksittäiset tuet ja verotuet fossiiliseen energiaan, mutta se on silti pieni murto-osa dieselin vuosittaisesta verotuesta. Valinta ei siis ollut talouspoliittisesti pakollinen. Se oli priorisointi. Hallitus säästi tulevaisuuden kasvun edellytksistä sen sijaan, että olisi ottanut säästöjä tuista, joiden tuottavuus- ja ilmastohyödyt ovat heikommat tai kielteiset.

Lisää talouskasvua Suomeen joustavilla datakeskuksilla

Datakeskuksista käytävässä keskustelussa liioitellaan haittoja ja hyötyjä vähätellään. Keskustelusta on lähes kokonaan unohtunut keskeinen näkökulma: datakeskuksiin liittyvät innovaatiot ovat yksi nopeimmin kasvavista globaaleista markkinoista.

Suomella on tässä poikkeuksellisen vahva lähtötilanne. Puhdas ja kilpailukykyinen sähkö, vakaa ja kehittynyt sähköverkko, laajamittainen kaukolämpöjärjestelmä sekä korkea tekninen osaaminen muodostavat yhdistelmän, jota harvalla maalla on. Nyt kysymys on, hyödynnetäänkö näitä kilpailuetuja vai annetaanko miljardi-investointien valua muualle?

Vierailin Kajaanin datakeskuksessa alkuvuonna 2024

Keskustelu datakeskuksista jää helposti abstraktille tasolle ja tiedot datakeskusten toiminnasta ovat usein puuttellisia. Lisäksi datakeskusinvestointeja vastaan asetetaan “paremmat” vihreät siirtymän investoinnit. “Parempia” investointeja ei kuitenkaan eritellä. Mitä ne ovat, kuka ne tekisi ja milloin? Datakeskukset saatetaan myös leimata sähköä syöviksi halleiksi. Tämä on väärä käsitys, koska datakeskukset ovat korkean osaamisen ja huipputeknologian jatkuvasti päivittyviä laitoksia.

Kajaanin datakeskuksen kaltaista eurooppalaista strategista infrastruktuuria tarvitsisimme kipeästi, mutta tiedossani ei ole tällaisia investointeja, ei varsinkaan kymmenien miljardien mittaluokassa. Ja mikäli esim. EU saisi tällaiset rahat liikkeelle, datakeskusten toteutuminen olisi silti epävarmaa, sillä datakeskusten komponenttien tuotanto on monilla osa-alueilla myyty loppuun vuosikausiksi vaikka uutta tuontantokapasiteettia rakennetaan jatkuvasti.

Kyse ei siis ole siitä, että voisimme valita “parempia” datakeskuksia tai ylipäätään “parempia” investointeja, jos niitä ei konkreettisesti esitetä. Kyse on siitä kuinka hyvin onnistumme hyödyntämään nyt vireillä olevat investoinnit? 

Markkinataloudessa on myös niin, että erilaiset yritykset kilpailevat keskenään rajallisista resursseista ja luovassa tuhossa korkeamman tuottavuuden alat syrjäyttävät matalamman tuottavuuden aloja. Koska tekoäly korvaa arvokasta tietotyötä globaalisti, kysyntä datakeskuksille ja niiden käyttämälle sähkölle on lähes ääretön. Tekoälytalouden yhtiöt voivat maksaa sähköstä merkittävästi enemmän kuin vaikkapa matalakatteinen selluteollisuus, jonka arvontuotanto on puolittunut vuoden 2000 tasosta mitattuna €/m3. 

Jos markkinoilla joku maksaa sähköstä enemmän kuin selluteollisuus, niin selluteollisuuden täytyy parantaa omaa kilpailukykyään joko vähentämällä kustannuksiaan, rakentamalla lisää sähköntuotantokapasiteettia tai kehittämällä arvokkaampia tuotteita.  

Kysynnän kasvaessa markkinoilla tyypillisesti myös tarjonta kasvaa. Sähköntuotanto ei ole mikään ehtyvä luonnonvara vaan kapasiteettia voidaan rakentaa vastaamaan kysyntää. Pohjoismaissa jos missä on toimivat sähkömarkkinat ja on virhepäätelmä olettaa, että sähkömarkkina olisi tuotannon osalta rajoitettu. Esimerkiksi Fingridin toimitusjohtaja arvioi tuoreessa LinkedIn-postauksessaan, että "pidemmällä aikavälillä puhtaan sähkön tuotanto Suomessa voidaan moninkertaistaa".

Kajaanin ja Haminan datakeskusten konkreettiset hyödyt

Olen työskennellyt tekoälyn parissa pian 10 vuotta. Olen myös sattumoisin kotoisin Kajaanista, niin olen seurannut Kajaanin datakeskuksiin liittyvän ekosysteemin kehitystä tarkasti tekoälyn näkökulmasta. Lähtölaukaus Kajaanin menestykselle annettiin 2008, kun 100 vuotta toiminut paperitehdas lopetettiin. Tämä on osoittaunut Kajaanille oikein hyväksi asiaksi.

Taloustutkimus Oy:n 2024 tekemässä tutkimuksessa arvioidaan, että “yhden euron investointi CSC – Tieteen tietotekniikan keskuksen suurteholaskennan palveluihin on tuottanut vuosien 2018–2023 aikana yhteiskuntaan 25–37 euron suuruisen hyödyn.” Nämä eivät tietenkään synny pelkästään rakentamalla datakeskus vaan kuten raportti toteaa:

“Datan hyödyntäminen vaatii osaamista ja ymmärrystä sekä teknologian kehittämisestä että sen soveltamisesta. Kyse on kokonaisuudesta, jossa Suomella on poikkeuksellisen vahva asema”.

Kajaanin datakeskus käyttää Suomen vähähiilistä sähköä, joten sen CO2 päästöt ovat lähellä nollaa. Vielä merkittävämpää on hukkalämmön hyödyntäminen. Datakeskus syöttää lämpöä Kajaanin kaukolämpöverkkoon ja korvaa fossiilista lämmön tuotantoa. Tällä hetkellä 20% Kajaanin kaukolämmöstä saadaan datakeskuksesta. Se vähentää noin 12 400 tonnia CO₂ päästöjä vuodessa eli 5 000–7 000 henkilöauton vuosipäästöjä.

Kajaanin LUMI-supertietokone on yksi maailman energiatehokkaimmista. Sen Power Usage Effectiveness (PUE) on maailman paras eli 1,03. Tämä lukema kertoo kuinka tehokkaasti sähkö saadaan muutettua arvokkaaksi laskentatehoksi. Tyypillinen lukema on 1,2-1,5 välillä. Kajaanissa samalla sähkömäärällä saadaan siis enemmän laskentetehoa. Arvo 1 on mahdoton saavuttaa, koska se tarkoittaisi häviötöntä muunnosta.

Datakeskusten kykyä muuntaa sähkö laskentatehoksi mitataan muillakin mittareilla, kuten FLOPS/W tai tekoälyn osalta tokens/s/€, jotka kertovat laskennan nopeudesta ja laskennan hinnasta. Token on nykysin tekoälyn perusyksikkö ja mitä enemmän tokeneita saadaan tuotettua sitä enemmän niillä voidaan tehdä arvokkaita asioita. Tekoälymarkkina toimii tällä hetkellä niin, että kaikilla toimijoilla on suuret intressit minimoida sähkön käyttöä, maksimoida laskentatehoa ja valtavasti kasvava voluumi painaa tokenien hintaa alaspäin samalla kun AI-mallien suorituskyky paranee.

Laskentatehokkuuden lisäksi datakeskuksia voi mitata myös Water Usage Effectiness (WUE) mittarilla. Kajaanin datakeskuksen WUE on likimain nolla, koska siinä käytetään suljettua vesikiertoa ja vapaajäähdytystä, jonka viileä ilma mahdollistaa.

Kajaanin vuotuinen keskilämpötila on noin +1,8 C, joka on keskeinen kilpailuetu. Edullinen sähkö ja jäädytyskulujen merkittävästi pienemmät kustannukset tekevät Kajaanin datakeskuksen käyttökuluista laskennallisen viiden vuoden elinkaaren aikana noin 150 M€ edullisemmat verrattuna vastaava siihen, että vastaava laitos sijoitettaisiin esimerkiksi Frankfurtiin.

Jos oletetaan, että laitoksen oikea käyttöikä päivityksineen olisi 30 vuotta, niin puhumme lähes miljardin euron edullisimmista käyttökustannuksista. Tälläinen summa painaa isojakin investointipäätöksiä tehtäessä.

WUE:n ero on myös merkittävä ero esim. USA:n datakeskuksiin, joissa WUE on tapauksesta riippuen 1–4 l/kWh. Mitä lämpimämpi ilma sitä enemmän tarvitaan vettä jäähdytykseen. Kajaanissa ei tarvita ja syntynyt hukkalämpö syötetään siis kaukolämmöksi. Kajaanissa on myös hanke käynnissä, jossa lämmölle innovoidaan muitakin teollisia käyttöjä.

Haminan datakeskusta en tunne niin hyvin. 2011 aloitettu investointi on sekin entisen paperitehtaan paikalle, se hyödyntää merivettä jäähdytyksessä ja on tuonut alueelle pitkäjänteisiä investointeja, työpaikkoja ja osaamista. Lisäksi Google on sitoutunut uusiutuvan energian hankintaan, mikä on lisännyt koko Suomen sähköjärjestelmän investointikykyä. Ylen juttu luonnehtii datakeskusta “jättipotiksi” Haminan kaupungille. Seitsemännen laajennuksen arvo on miljardi euroa ja se nostaa Googlen työntekijämäärän Haminassa 500 henkilöön

Näissä kahdessa esimerkissä kiteytyy keskeinen asia: datakeskus ei ole irrallinen “halli”, vaan osa laajempaa taloudellista ja teknologista ekosysteemiä.Datakeskukset ovat myös erilaisia. Kajaanin datakeskus liittyy EU:n tieteellisen laskennan infrastruktuuriin, Haminan datakeskus on tyypillinen ison teknologiayhtiön keskus.

Datakeskus on jatkuvasti päivittyvä järjestelmä

Yksi suurimmista väärin ymmärryksistä on ajatus datakeskuksesta staattisena sähkökuormana. Datakeskukset ovat pitkän elinkaaran jatkuvasti päivittyviä laitoksia. Datakeskusten operointiin liittyvä markkina, erityisesti sähkö, jäähdytys, orkesterointi ja jousto, on kehittymässä nopeasti tukitoiminnosta strategiseksi ydininfrastruktuuriksi. Eri arvoiden mukaan globaali markkina on noin 30–50 miljardia dollaria ja sen arvioidaan kasvavan 2030 mennessä 80–120 miljardiin ja jopa 150–250 miljardiin vuoteen 2035 mennessä. Tämä on juuri se markkina, jossa Suomessa on jo vahvaa osaamista.

Datakeskukset ovat siirtymässä nopeasti kohti grid-responsiveness-mallia. Tämä tarkoittaa, että ne eivät vain kuluta sähköä vaan niiden käyttöä optimoidaan globaalisti ja paikallisesti.Tässä päätavat, joilla datakeskus voi joustaa sähkön kulutuksessa:

• Työkuormien jousto. Mitä lasketaan, milloin ja missä?
• Tehojousto. Kuinka paljon CPU/GPU-klusteri ottaa tehoa juuri nyt?
• Jäähdytys- ja lämpöjousto. Kuinka paljon lämpökuormaa siirretään ajassa?
• Sähköjärjestelmäjousto. Miten UPS, akut ja oma tuotanto toimivat?
• Markkinajousto. Miten datakeskus toimii sähköverkon ja -markkinan suhteen?

Esimerkiksi NVIDIA toteaa tuoreessa tiedotteessaan:

“AI factories are the engines of the intelligence era, and like any great engine, every system must be designed together — energy, compute, networking and cooling as one architecture,” said Jensen Huang, founder and CEO of NVIDIA. “NVIDIA and Emerald AI are working together to enable a future for AI where performance, efficiency and grid responsiveness can be tapped into immediately.

 
“AI factories are too valuable to be treated as either passive loads or permanent islands"

Myös AMD ja HPE rakentavat arkkitehtuureja, joissa laskenta, jäähdytys ja sähkö toimivat yhtenä kokonaisuutena. Datakeskusten verkostoa optimoidaan globaalisti ja paikallisesti. Käytännössä datakeskuksesta on tulossa ohjelmoitava sähkökuorma ja energiainfrastruktuurin älykkäin osa. Tämä tarkoittaa, että datakeskusten vaikutus sähkömarkkinaan ei ole yksiselitteisesti negatiivinen vaan joustava ja parhaimmillaan sähköjärjestelmää vakauttava.

Lisäksi olemassa olevia datakeskuksia voidaan päivittää eikä lisäjouston aikaansaaminen edellytä kokonaan uuden keskuksen rakentamista. Ohjelmistopäivitykset, akkujärjestelmät, jäähdytysratkaisut ja työkuorman optimointi tekevät nykyisistäkin keskuksista merkittävästi joustavampia.

Työllisyys, osaaminen ja elinkeinorakenteen monipuolistuminen

Yksi yleisimmistä kritiikeistä on, että datakeskukset eivät työllistä riittävästi. Tämä pitää osittain paikkansa, mutta johtopäätös on väärä, koska vertailukohta on väärä.

Datakeskus ei ole työpaikkakone samalla tavalla kuin 70-luvun tehdas, mutta ei ole mikään muukaan moderni teollisuuslaitos. Automaatio, digitalisaatio ja globalisaatio ovat muuttaneet tuotannon luonteen pysyvästi: arvo syntyy yhä vähemmän käsipareista ja yhä enemmän osaamisesta, teknologiasta, verkostoista ja informaatiosta.

Suomessa rakennetaan esimerkiksi huippuluokan risteilijöitä. Ne ovat insinööritaidon taidonnäytteitä ja työllistävät, mutta pääosin rakentamisen aikana. Kun alus lähtee telakalta, paikallinen työllisyysvaikutus supistuu nopeasti. Silti kukaan ei väitä, että telakkateollisuus ei olisi Suomelle arvokasta. Päinvastoin, sen arvo ymmärretään ekosysteemin kautta: suunnittelu, alihankinta, järjestelmät, ohjelmistot, huolto ja globaali osaaminen. Datakeskuksissa logiikka on sama, mutta vielä korostuneempi.

Rakentamisvaihe työllistää merkittävästi. Kyse ei ole vain rakennustyömaasta, vaan laajasta ketjusta: sähköinfra, jäähdytysratkaisut, suunnittelu, projektinhallinta, komponenttitoimitukset jne. Suuret datakeskushankkeet näkyvät paikallistaloudessa välittömästi.

Operointivaiheessa työpaikkojen määrä on pienempi, mutta ne ovat pysyviä ja useat ovat korkean osaamisen tehtäviä. Ne liittyvät järjestelmäosaamiseen, tietoverkkoihin, turvallisuuteen ja energianhallintaan. Tämä on modernin infrastruktuurin luonne.

Varsinainen vaikutus syntyy epäsuorasti. Datakeskus vetää puoleensa:energia-alan investointeja ja osaamista

• IT- ja ohjelmistoyrityksiä
• suunnittelu- ja konsultointipalveluita
• tutkimusta ja koulutusta
• uusia liiketoimintamalleja, erityisesti AI:n ympärille

Tämä ekosysteemi jää ja kasvaa. Kajaanin Renforsin Ranta on tästä konkreettinen esimerkki. Yksi suuri työnantaja katosi, mutta tilalle syntyi monipuolinen ja hajautettu yritysverkosto, joka työllistää enemmän ihmisiä. Samalla alueen riskiprofiili muuttui: riippuvuus yhdestä toimijasta väheni ja taloudellinen rakenne monipuolistui.

Tärkein vaikutus ei siis ole suora työllisyys vaan osaamisperustan vahvistuminen ja elinkeinorakenteen monipuolistuminen. Yhdistettynä peliteollisuuteen, kaivos- ja akkukemikaalien jalostamiseen ja raitiovaunuosaamiseen Kajaanin talous on kehittynyt niin, että HS uutisoi “Nälkämaan ihmeestä”:

“Reaalisesti henkeä kohti lasketun bkt:n muutos oli Kainuussa vuosina 2015–2022 suorastaan vaikuttava: yli 32 prosenttia. Siinä missä bkt henkeä kohden oli noin 26 235 euroa vuonna 2015, seitsemän vuotta myöhemmin se oli 42 126 euroa.”

Kun datakeskus rakennetaan Suomeen, se ei tuo vain investointia vaan myös kysyntää osaajille, syyn kouluttaa uusia asiantuntijoita, alustan, jonka päälle syntyy uusia yrityksiä ja linkin globaaliin teknologiaekosysteemiin. Ilman tätä alustaa osaaminen ei kehity samalla tavalla ja ilman osaamista ei synny korkean lisäarvon taloutta.

Kysymys ei siis ole siitä, työllistääkö datakeskus “tarpeeksi” vaan siitä, rakennetaanko Suomeen tulevaisuuden teollinen osaamispohja vai ei?

Mitä datakeskukset tarkoittavat kotitalouksien sähkön hinnalle?

Sähkön hinnasta puhutaan usein megawattitunteina, jotka eivät kerro kansalaiselle mitään. Siksi keskustelu karkaa helposti abstraktille tasolle, jossa markkinaheilahtelu ja käppyrät megawattitunnin hinnasta näyttävät dramaattiselta vaikka vaikutukset arkeen olisivat rajallisia.

Energiaviraston mukaan: "Kotitalouksien sähköenergiasta maksama hinta laski vuonna 2025 keskimäärin neljä prosenttia ja sähkölämmittäjillä 1,6 prosenttia. Kuluttajat hyötyivät erityisesti vaihtaessaan uusiin aiempaa edullisempiin sähkösopimuksiin. Sähkölaskun kokonaissumma jatkoi laskuaan nyt kolmatta vuotta peräkkäin".





Vertailuissa sähkönkulutusta kuvataan yleensä asumismuodon ja lämmitystavan mukaan. Energiaviraston käyttämä tavallisen kotitalouden vertailukulutus on 5 000 kWh vuodessa ja sähkölämmittäjän 18 000 kWh vuodessa. Nord Poolin vuosien 2020–2024 vahvistettujen vuosihintojen perusteella Nordic system price -keskihinta oli noin 60,3 €/MWh.

Tällä hinnalla tavallisen 5 000 kWh vuodessa kuluttavan kotitalouden pelkän sähköenergian kustannus on noin 302 euroa vuodessa eli noin 0,83 euroa päivässä. Kun mukaan lasketaan siirto ja verot, Energiaviraston vuoden 2025 vertailussa kokonaissähkölasku on noin 1 043 euroa vuodessa eli noin 2,86 euroa päivässä.

Jos esimerkkikulutuksena käytetään 7 300 kWh vuodessa, pelkän sähköenergian kustannus tällä 60,3 €/MWh keskihinnalla on noin 440 euroa vuodessa eli noin 1,20 euroa päivässä. Tällöin koko sähkölasku siirtoineen ja veroineen olisi selvästi suurempi, käytännössä todennäköisesti noin 1 300–1 500 euroa vuodessa eli noin 3,6–4,1 euroa päivässä verkkoyhtiöstä, sopimuksesta ja alueesta riippuen.

Sähkölämmittäjällä, jonka vertailukulutus on 18 000 kWh vuodessa, pelkän sähköenergian kustannus samalla 60,3 €/MWh keskihinnalla on noin 1 085 euroa vuodessa eli noin 2,97 euroa päivässä. Energiaviraston vuoden 2025 vertailussa koko sähkölasku siirtoineen ja veroineen on tällä kulutuksella noin 3 893 euroa vuodessa eli noin 10,67 euroa päivässä.

Jos sähkön markkinahinta nousee, vaikutus pelkkään sähköenergian kustannukseen on seuraava:

5 000 kWh/vuosi-taloudessa

1 €/MWh hinnannousu = 5 €/vuosi eli noin 0,01 €/päivä
10 €/MWh = 50 €/vuosi eli noin 0,14 €/päivä
100 €/MWh = 500 €/vuosi eli noin 1,37 €/päivä
1000 €/MWh = 5 000 €/vuosi eli noin 13,70 €/päivä

18 000 kWh/vuosi sähkölämmittäjällä

1 €/MWh hinnannousu = 18 €/vuosi eli noin 0,05 €/päivä
10 €/MWh = 180 €/vuosi eli noin 0,49 €/päivä
100 €/MWh = 1 800 €/vuosi eli noin 4,93 €/päivä
1000 €/MWh = 18 000 €/vuosi eli noin 49,32 €/päivä

Tämä ei tarkoita, etteikö vaikutusta olisi, mutta mittakaava on tärkeä. Realistisesti puhutaan hallittavista kustannuksista, joihin kotitaloudet voivat vaikuttaa sähkösopimuksilla ja kulutusjoustoilla, joihin on tarjolla erilaisia palveluita ja teknologiaa, joita kotitaloudet voivat hyödyntää. Markkinoilla on myös kiinteähintaisia sopimuksia, joten jos sähkön hinnan heilahtelu huolettaa, sille saa kattohinnan tekemällä kiinteähintaisen sopimuksen.

On hyvä myös muistaa, että mikään teollisuuden kustannusrakenne ei kestä korkeita sähkön hintoja pitkään. Juuri siksi olemme Suomessa investoineet edulliseen sähköön, koska edullinen sähkön keskihinta mahdollistaa korkeamman arvon tuottamisen. Teollisia prosesseja halutaan ajaa tasaisella kuormalla ja ne voivat olla paljon vähemmän joustavia kuin datakeskukset.

Oleellisempi havainto on, että keskihinta ei yksin kuvaa sähkömarkkinan ongelmaa. Suomessa on nähty erittäin voimakkaita hintavaihteluita, jotka syntyvät usein harvoina kriittisinä tunteina eivätkä tasaisesti ajan yli. Tyypillisesti kyse on kylmistä ja vähätuulisista talvipäivistä, jolloin kulutus on korkealla ja järjestelmä on kireässä tasapainossa. Esimerkiksi pörssisähkön tuntihinta oli 1 896 €/MWh perjantaina 5. tammikuuta 2024 klo 19–20.

Juuri näitä piikkihintoja datakeskukset voivat laskea kahdella tavalla. Ne mahdollistavat uusia tuotantoinvestointeja sitoutumalla pitkäaikaisiin sähkönostosopimuksiin, mikä lisää sähkön tarjontaa markkinoille. Lisäksi joustavat datakeskukset voivat vähentää kulutustaan kalliiden huipputuntien aikana, mikä leikkaa hintapiikkejä ja tasaa koko sähköjärjestelmän hintatasoa.

Tavanomaisesti datakeskus nähdään vain uutena kuormana, joka nostaa hintaa. Tämä on vain virheellinen käsitys. AFRY Management Consulting mallinsi datakeskusten vaikutuksia Suomen sähkömarkkinaan vuonna 2025 julkaistussa raportissa “Report on impacts of data centers on Finnish electricity market”, joka laadittiin valtioneuvoston selvityshenkilö Veli-Matti Mattilan datakeskustiekartan tueksi. Mallinnus osoittaa, että ratkaisevaa ei ole pelkkä kuorman määrä, vaan sen luonne: joustavat datakeskukset voivat merkittävästi vähentää hintapiikkejä ja jopa laskea keskimääräistä sähkön hintaa.

Tämä on keskeinen havainto, joka usein jää keskustelussa huomiotta. Kyse ei ole siitä, nostavatko datakeskukset sähkön hintaa vaan siitä millaisia datakeskuksia rakennetaan ja mitä muuta sähköjärjestelmässä tehdään? 

Suomeen on suunnitteilla yli 50 gigawatin edestä uutta tuulivoimaa, moninkertainen määrä nykyiseen kapasiteettiin verrattuna. Rakenteilla ja luvitettu kapasiteetti on jo useita gigawatteja. Kysymys ei siis ole siitä, riittääkö sähkö datakeskuksille, vaan siitä, syntyykö riittävästi kysyntää, jotta tuotantopuolen investoinnit toteutuvat?

Markkinataloudessa kysyntä ja tarjonta ratkaisevat investoinnit. Datakeskukset ovat uusiutuvalle energialle ihanteellisia asiakkaita, koska ne sitoutuvat pitkäaikaisiin sähkönostosopimuksiin, jotka tekevät uusista investoinneista taloudellisesti kannattavia. Lisäksi ne voivat toimia joustavana kuormana, tasata hintapiikkejä ja tukea koko sähköjärjestelmän vakautta.

Hallituksen epäjohdonmukainen veropolitiikka

Suomessa teollisuudella on alennettu sähköverokanta, veroluokka II, joka on tarkoitettu energiaintensiiviselle tuotannolle. Tämä ei ole erityiskohtelua yksittäisille yrityksille, vaan osa laajempaa teollisuuspolitiikkaa, jonka tarkoituksena on pitää tuotanto Suomessa kilpailukykyisenä.

Verokohtelu perustuu Tilastokeskuksen toimialaluokitukseen, jossa kaivostoiminta, teollisuus, sähkö- ja lämpöhuolto sekä vesihuolto on määritelty yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Periaate on ollut yksinkertainen ja järkevä: saman toimialan toimijoita kohdellaan samalla tavalla.

Datakeskukset kuuluivat tähän joukkoon. Kunnes päätettiin toisin.

Taustalla ei ollut teknologinen tai taloudellinen analyysi datakeskusten roolista, vaan poliittinen lehmänkauppa. Sokeriveron korotukseen liittyen Fazer suoranaisesti uhkasi sijoittavansa uuden sokeritehtaansa muualle kuin Suomeen, jos sokeriverotusta korotettaisiin. Hallitus taipui lobbaukseen ja lopputuloksena syntyi ratkaisu, jossa sähköveroa kiristettiin datakeskuksilta. Toisin sanoen yhden toimialan veropaine purettiin toiseen.

Tämä on vaikeasti puolustettava linja useasta syystä.

Ensinnäkin valtiontalouden näkökulmasta sokeri ja datakeskukset ovat täysin eri kategorioissa. Sokerin kulutus on yhteydessä kasvaviin terveydenhuollon kustannuksiin, kuten diabetekseen, sydän- ja verisuonitauteihin ja muihin kroonisiin sairauksiin, jotka rasittavat julkista taloutta vuosikymmeniä. Kyse on negatiivisesta ulkoisvaikutuksesta, jota verotuksella tyypillisesti pyritään hillitsemään.

Datakeskukset puolestaan ovat digitaalisen talouden infrastruktuuria. Ne mahdollistavat tutkimusta ja tuotekehitystä, tekoälyn soveltamista, yritystoiminnan kasvua, energiajärjestelmän optimointia. Toisin sanoen ne tuottavat positiivisia ulkoisvaikutuksia, joita verotuksella tyypillisesti pyritään kannustamaan.

Veroluokassa II teollisuuden sähkövero on 0,05 snt/kWh ja huoltovarmuusmaksu 0,085 snt/kWh, joten kokonaisvero on 0,135 snt/kWh. Veroluokassa I vastaavat luvut ovat 2,24 snt/kWh ja 0,085 snt/kWh, eli yhteensä 2,325 snt/kWh. Näin laskettuna veroluokan I kokonaisvero on noin 17 kertaa korkeampi kuin veroluokan II. 

Kyse ei ole hienosäädöstä, vaan siitä, pidetäänkö datakeskuksia teollisena infrastruktuurina vai ei?

Tämän merkitys konkretisoituu vasta, kun investointia tarkastellaan koko elinkaaren yli. Jos otetaan esimerkiksi 100 MW:n datakeskus, sen vuotuinen sähkönkulutus on suuruusluokassa noin 800 GWh. Jos tällainen keskus siirtyy veroluokasta II veroluokkaan I, lisäkustannus on nykyisellä verotasolla noin 17,5 miljoonaa euroa vuodessa ja noin 175 miljoonaa euroa kymmenessä vuodessa. Tämä on siis kustannus, jota muu teollisuus ei joudu maksamaan vaikka muullakin teollisuudensa on vaikutuksensa sähkönhintaan ja sähköverkkoon. 

Tämä on konservatiivinen arvio. Suuret datakeskukset voivat olla kooltaan moninkertaisia. Kun investointipäätöksiä tehdään, tällainen kustannusero ei ole sivuseikka. Siksi kysymys sähköveroluokasta ei ole tekninen yksityiskohta. Se on strateginen linjaus siitä, nähdäänkö datakeskukset samassa kategoriassa kuin muu teollinen infrastruktuuri vai erillisenä kulutuksena, jota verotetaan raskaammin?

Juuri tässä kohtaa Suomen nykyinen linja on ongelmallinen: se lisää satojen miljoonien eurojen kustannuksen investoinnin elinkaareen ilman, että vastineeksi saadaan selkeää strategista hyötyä.

Tällainen poliittinen signaali on ongelmallinen. Samalla kun Suomi pyrkii houkuttelemaan korkean lisäarvon investointeja ja rakentamaan digitaalista infrastruktuuria, se käytännössä verottaa sitä raskaammin kuin perinteistä teollisuutta ja estää luovaa tuhoa, uusien innovaatioiden ja markkinoiden syntyä.

Vertailu Pohjoismaihin korostaa tätä. Ruotsi ja Norja ovat tietoisesti rakentaneet kilpailukykyistä toimintaympäristöä datakeskuksille, mukaan lukien sähköverotus. Suomessa suunta on ollut päinvastainen, ei strategisen valinnan seurauksena, vaan yksittäisen poliittisen lehmänkaupan lopputuloksena. Ydinongelma ei ole yksittäinen veroprosentti, vaan periaate. Jos teollisuuspolitiikkaa harjoitetaan lobbaukseen perustuen, lopputuloksena ei ole strategia vaan sekaannus.

Johdonmukainen politiikka olisi selkeää. Määritellään, mitkä toimialat kuuluvat teolliseen infrastruktuuriin, kohdellaan niitä verotuksessa neutraalisti ja kohdennetaan mahdolliset kannusteet lisäarvon, energiatehokkuuden ja jouston perusteella.

Tällä hetkellä Suomi tekee päinvastoin: se rankaisee infrastruktuuria, joka tukee tulevaa talouskasvua, samalla kun se suojaa vanhoja toimialoja toimialoja ja estää luovaa tuhoa.

Suomi on kestävimpiä paikkoja sijoittaa datakeskuksia

Datakeskuksia kritisoidaan usein ympäristövaikutuksista. Se on perusteltua, mutta usein vertailukohta on väärä. Keskustelu käydään ikään kuin vaihtoehtona olisi “ei mitään”, vaikka todellisuudessa kyse on siitä, mitä muuta Suomeen rakennettaisiin datakeskusten sijaan tai lisäksi ja näiden ympäristövaikutukset.

Kun vertailu tehdään realistisesti, kuva muuttuu. Perinteinen teollisuus, kuten sellutehdas, kuluttaa suuria määriä energiaa ja vettä, käyttää raaka-aineita, tuottaa prosessipäästöjä ja vaatii raskasta logistiikkaa. Datakeskus puolestaan käyttää sähköä, mutta ei kuluta raaka-aineita tuotannossa eikä tuota prosessipäästöjä. Sen keskeinen ympäristövaikutus on sähkön kulutus ja juuri siksi sijainti merkitsee paljon ekologisessa tarkastelussa.

Suomessa tämä on ratkaiseva etu. Sähköntuotanto on jo nyt vähäpäästöistä ja järjestelmä on vakaa. Sama datakeskus voi Keski-Euroopassa olla merkittävä päästölähde, mutta Suomessa lähes nollapäästöinen operatiivisesti. Tämä on seurausta sähköntuotannon rakenteesta.

Toinen usein aliarvioitu tekijä on hukkalämpö. Datakeskus muuntaa lähes kaiken käyttämänsä sähkön lämmöksi. Monissa maissa tämä energia menee hukkaan, mutta Suomessa se voidaan syöttää kaukolämpöverkkoon ja korvata fossiilista tuotantoa. Näin datakeskus ei ainoastaan kuluta energiaa, vaan parantaa koko energiajärjestelmän tehokkuutta. Sama energia käytetään kahdesti, ensin sähkönä laskentaan ja sitten lämpönä erilaisiin tarkoituksiin.

Myös vedenkäyttö ja jäähdytys ovat kontekstisidonnaisia. Suomessa ilmasto mahdollistaa laajamittaisen vapaajäähdytyksen, vettä on saatavilla ja teknologia kehittyy nopeasti kohti suljettuja ja energiatehokkaita ratkaisuja. Samoin maankäyttöä voidaan ohjata vanhoille teollisuusalueille, jolloin vaikutukset biodiversiteettiin jäävät rajallisiksi.

Tuulivoima on keskeinen osa vähäpäästöistä energiajärjestelmää. Sen ympäristövaikutukset riippuvat ratkaisevasti siitä, minne ja miten voimalat sijoitetaan. Oikein toteutettuna vaikutukset ovat hallittavissa ja usein selvästi pienempiä kuin fossiilisen energiantuotannon vaihtoehdot. Tuulivoimatuotannon osalta ympäristövaikutukset arvioidaan viranomaismenettelyllä ja tässä julkisella vallalla on merkittävä ohjaava rooli. Sallitaanko esimerkiksi tuulivoimaloiden rakentaminen myös lähemmäs itärajaa, jos siellä voidaan rakentaa luontoarvoiltaan vähäisille alueille?

Datakeskusten ympäristövaikutuksia ei kuitenkaan pidä tarkastella vain niiden oman kulutuksen kautta. Olennaista on myös se, mitä niillä mahdollistetaan.AI- ja datavetoiset sovellukset voivat optimoida energiankäyttöä laajasti: sähköverkkoja, teollisia prosesseja, logistiikkaa ja rakennusten energiatehokkuutta. Tämä tarkoittaa käytännössä fossiilisen energian kulutuksen vähentämistä muualla taloudessa. Datakeskus ei siis ole vain kuluttaja, vaan mahdollistaja järjestelmätason tehokkuudelle.

Datakeskus ei ole haitaton, mutta sen haitat ovat hallittavissa ja kertaluokkia pienemmät kuin perinteisen raskaan teollisuuden. Ekologisessa vertailussa Suomi on globaalisti yksi kestävimmistä paikoista rakentaa digitaalisen talouden infrastruktuuria.

Datakeskukset ovat tekoälyajan talouskasvun sähkömoottori

Datakeskukset eivät ole vain palvelimia. Ne ovat tekoälyajan tuotantolaitoksia, joissa raaka-aineena ei ole puu, teräs tai öljy, vaan data ja sähkö. Lopputuotteena on laskentakykyä, älykkyyttä ja uusia digitaalisia palveluja. Niissä syntyy se kapasiteetti, jonka varaan tekoälysovellukset, tutkimus, tuotekehitys ja yhä suurempi osa taloudesta rakentuvat jatkossa.

Tämä muuttaa myös käsityksen arvonluonnista. Datakeskus ei tuota pelkästään bittejä, vaan mahdollistaa kokonaan uudenlaista liiketoimintaa. Se on alusta, jonka päälle syntyy uusia yrityksiä, ohjelmistoja ja palveluita. Samalla se toimii kytkentäpisteenä energia- ja digitaalitalouden välillä: sähkö muuttuu laskennaksi, laskenta tiedoksi ja tieto korkean lisäarvon liiketoiminnaksi.

Globaalisti markkina kasvaa nopeasti. Datakeskusten operointiin, energiajärjestelmiin, jäähdytykseen ja erityisesti joustoon liittyvä kokonaisuus on siirtymässä kymmenien miljardien markkinasta kohti satojen miljardien mittaluokkaa 2030-luvulla. Kyse ei ole marginaalista tukitoiminnosta, vaan yhdestä keskeisimmistä infrastruktuurikerroksista, jonka päälle tekoälytalous rakentuu.

Suomella on tässä poikkeuksellisen vahva lähtötilanne. Puhdas ja kilpailukykyinen sähkö, vakaa ja kehittynyt sähköverkko, laajamittainen kaukolämpöjärjestelmä sekä korkea tekninen osaaminen muodostavat yhdistelmän, jota harvalla maalla on.

Kilpailuetu ei synny eikä säily itsestään. Jos Suomi sulkee oven datakeskuksilta, joko tietoisesti tai epäjohdonmukaisella politiikalla, investoinnit eivät jää tekemättä. Ne siirtyvät Ruotsiin, Norjaan tai muualle Eurooppaan, jossa toimintaympäristö on ennustettavampi. Koska toimimme Nord Pool -markkinassa, osa sähkön hintavaikutuksesta heijastuu Suomeen joka tapauksessa. Sen sijaan työpaikat, osaaminen ja verotulot syntyvät muualla.

Tämä on keskeinen asymmetria, joka usein jää keskustelussa huomaamatta: kustannukset voivat osittain jakautua sähkömarkkinan kautta, mutta paikalliset hyödyt eivät. Siksi kysymys ei ole siitä, pitäisikö datakeskuksia olla enemmän vai vähemmän. Kysymys on siitä, rakennetaanko Suomeen sellaisia datakeskuksia, jotka tuottavat maksimaalisen hyödyn koko taloudelle?

Joustavat, energiatehokkaat ja korkeaa lisäarvoa tuottavat datakeskukset eivät ole rasite, vaan mahdollisuus vahvistaa Suomen asemaa uuden talouden edelläkävijänä.

Miten tekoälyllä saavutetaan parempia terveystuloksia ja säästöjä sotessa?

Soten kokonaisbudjetti on yli 26 miljardia euroa vuodessa. Jos tekoälyn avulla saavutetaan 5% säästö kustannuksissa, niin säästämme 1,3 miljardia vuositasolla. Nyt raportoitujen kokeilujen perusteella 5% säästötavoite on varsin realistinen. 

Tekoäly ei ole enää tulevaisuuden lupaus terveydenhuollossa. Se on jo arkipäivää monissa organisaatioissa ympäri maailmaa ja yhä useammin myös Suomessa. Suomessa on käynnissä merkittävä murros: hyvinvointialueet pilotoivat tekoälyä vauhdilla, ja eduskunnassa etenee lakimuutos, joka mahdollistaisi potilaiden kontaktoinnin datasta havaitun riskin perusteella. Tavoitteena on ennakoiva terveydenhuolto, jossa ongelmat tunnistetaan ennen kuin ne kärjistyvät, ja jossa kalliita erikoissairaanhoidon hoitojaksoja voidaan välttää.

Miten tekoäly käytännössä parantaa terveystuloksia ja tuo säästöjä laajemmin? 

Tässä blogissa pureudun kahteen tuoreeseen raporttiin: Stanfordin yliopiston Digital Economy Labin keväällä 2026 julkaisemaan Enterprise AI Playbook -raporttiin, joka analysoi 51 onnistunutta tekoälyn käyttöönottoa yrityksissä, sekä DigiFinlandin koordinoimaan raporttiin kymmenestä suomalaisesta sote-tekoälykokeilusta hyvinvointialueilla vuonna 2025. Yhdessä nämä antavat hyvän kuvan siitä, missä tekoäly jo tuottaa arvoa ja mitä onnistuminen vaatii.

Kansainvälinen tutkimus tarjoaa laajan näkökulman tekoälyn käyttöönoton menestystekijöihin ja sudenkuoppiin eri toimialoilla ja suomalainen aineisto kertoo, miltä nämä samat haasteet ja mahdollisuudet näyttävät nimenomaan sote-palveluissa ja suomalaisessa kontekstissa.

Konkreettisia tuloksia kymmenestä kokeilusta Suomessa

Suomessa hyvinvointialueet toteuttivat vuonna 2025 kymmenen tekoälykokeilua, joiden tuloksia DigiFinland kokosi yhteen. Neljässä pilotissa vaikutukset olivat selkeästi myönteisiä ja ratkaisut vakiintuivat käyttöön. Tulokset osoittavat, että tekoäly voi tuottaa konkreettista hyötyä hyvin erilaisissa sote-tehtävissä. 

Merkittävä havainto myös Stanfordin tutkimuksesta: 61 prosentilla onnistuneista projekteista oli takanaan vähintään yksi epäonnistunut yritys. Nämä aiemmat epäonnistumiset eivät olleet hukattua rahaa. Ne olivat välttämätöntä oppimista. Näin oli myös DigiFinlandin raportoimissa kokeiluissa: Neljässä saavutetiin merkittäviä ajan- ja kustannussäästöjä, neljässä vaikutuksia vielä todennetaan ja kahdessa ei saavutettu asetettuja tavoitteita. Nämä ovat erinomaisia tuloksia jatkoa ajatellen, koska vain kokeilemalla ja oppimalla tekoälyn kaltaiset teknologiat voivat yleistyä.  

Kaikissa näissä kokeiluissa yhteistä on se, että tekoäly ei korvaa ammattilaista. Se täydentää osaamista ja vapauttaa aikaa sinne, missä inhimillinen harkinta on korvaamatonta.

Pohjanmaalla otettiin käyttöön tekoälypohjainen reaaliaikainen tulkkausratkaisu, joka korvasi ja täydensi perinteisiä tulkkauspalveluita. Pilotin aikana käsiteltiin noin 25 000 tulkkaustapahtumaa ja saavutettiin merkittävä, noin 50 prosentin säästö tulkkausostoissa. Ratkaisu nopeutti asiakaskontaktia, vahvisti potilaan oikeusturvaa ja paransi potilasturvallisuutta oikean tiedon välittymisen kautta. Kansallinen laajennettavuuspotentiaali arvioitiin korkeaksi.

Pirkanmaalla kehitettiin generatiiviseen tekoälyyn perustuva asiakirja-avustaja, joka koostaa lapsen ja perheen palvelutarpeen arvioinnin automaattisesti asiakaskertomusteksteistä. Kontrolloidussa kokeilussa ajansäästö oli keskimäärin 42 minuuttia yhtä palvelutarpeen arviointia kohden, mikä vastaa noin kahden henkilötyöviikon vapautumista kuukaudessa. Ammattilaiset antoivat ratkaisulle erittäin myönteistä palautetta.

Länsi-Uudellamaalla tekoälyavusteinen kirjausratkaisu otettiin laajaan käyttöön yli 400 käyttäjällä. Pilotissa tuotettiin noin 17 000–20 000 kirjausta, ja ammattilaiset kokivat työnsä sujuvoituneen merkittävästi kognitiivisen kuorman keventyessä. Ratkaisu on jo vakiintumassa osaksi useiden yksiköiden päivittäistä työtä.

HUS:ssa puolestaan rakennettiin tekoälypohjaiset työkalut lihavuuden hoidon tueksi. Tekoälyavusteinen ravitsemusterapeutti ja ateriakuvien analytiikka integroitiin osaksi digitaalisia hoitopolkuja, mikä mahdollisti potilaskapasiteetin noston 40:stä 60:een potilaaseen päivässä valmentajaa kohden. Samalla potilaiden motivaatio ja hoitotulokset paranivat. Terveyslaihdutusvalmennus on todettu tarkoituksenmukaiseksi tuottaa jatkossakin valtakunnallisesti HUS:n kautta.

Pohjois-Savossa puolestaan kehitettiin tekoälyavusteinen lääkitysriskinarviointityökalu, joka yhdistää sääntöpohjaisen logiikan ja generatiivisen tekoälyn päivystyspotilaiden lääkitysriskien tunnistamiseen. Ratkaisu voi ennaltaehkäistä jopa 90 prosenttia iäkkäiden lääkityshaittoihin liittyvistä tapahtumista kliinisen päätöksenteon tukena. Käynnissä on satunnaistettu vertailututkimus, joka vahvistaa ratkaisun tieteellistä pohjaa.

Mitä kokeilut tarkoittaisivat euroissa?

DigiFinlandin raportti ei sisällä euromääräisiä kustannussäästöjä, mutta yhdistämällä kokeilujen tehokkuusluvut julkisiin kustannustietoihin voimme arvioida, mitä laajamittainen käyttöönotto tarkoittaisi vuositasolla. Alla olevat arviot ovat suuntaa antavia ja perustuvat avoimiin lähteisiin. Ne eivät ole raporttien omia lukuja.

Laskelmissa on käytetty seuraavia taustatietoja: Hyvinvointialueiden tulkkausmenot olivat 35 M€ vuonna 2024, lääkitysvirheet maksavat Suomessa vähintään 15,5 M€ vuodessa, Lihavuuden digihoidon kapasiteetin lisäys 50% lisää henkilön terveydenhuollon vuosikustannuksia ja sote-ammattilaisen työtunnin kokonaiskustannus sivukuluineen on noin 40–50 euroa.

Kokeilu	Pilotin tulos	Arvioitu säästö alueella/v	Kansallinen potentiaali/v
Pohjanmaan tulkkaus	25 000 tapahtumaa, 50 % säästö ostoissa	0,8–1,5 M€	10–17 M€
Pirkanmaan PTA-avustaja	42 min säästö/arviointi, NPS 5,3	8 000–17 000 €	0,3–0,5 M€
Länsi-Uusimaan kirjaukset	400+ käyttäjää, 17 000–20 000 kirjausta	60 000–165 000 €	1–3 M€
Pohjois-Savon lääkitysriski	Jopa 90 % haitoista ehkäistävissä (RCT)	N/A	5–14 M€
HUS:n lihavuuden digihoito	Kapasiteetti +50 % (40→60 pot./pv)	N/A	2–5 M€
Yhteensä			~20–40 M€

Kokonaisluku 20–40 M€ on varovainen arvio, sillä se ei huomioi kaikkia välillisiä hyötyjä kuten parempaa hoitoon pääsyä, vähentyneitä komplikaatioita tai henkilöstön parempaa jaksamista. Tässä kohtaa kannattaa myös muistaa, että STM rahoitti vuonna 2025 näitä tekoälykokeiluja kahdella miljoonalla eurolla, joten investointi on ollut varsin kannattava. 

Soten kokonaisbudjetti on yli 26 miljardia euroa vuodessa. Jos tekoälyn avulla saavutetaan 5% säästö kustannuksissa, niin säästämme 1,3 miljardia vuositasolla. Nyt raportoitujen kokeilujen perusteella 5% säästötavoite on varsin realistinen eikä siinä huomioida sote-ammattilaisten parempaa jaksamista, henkilöstöpulan helpottumista ja ennen kaikkea parempien terveystulosten vaikutuksia. 

Teknologia on helpoin osa muutosta

Stanfordin Enterprise AI Playbook tarjoaa laajemman perspektiivin. Tutkimusryhmä analysoi 51 onnistunutta tekoälyn käyttöönottoa 41 organisaatiossa seitsemässä maassa. Raportin kenties tärkein havainto on, että onnistumisen ja epäonnistumisen ero ei koskaan johtunut itse tekoälymallista. Se johtui aina organisaatiosta, sen prosesseista, johtajuudesta ja muutosvalmiudesta.

Tutkimuksen mukaan 77 prosenttia vaikeimmista haasteista oli niin sanottuja näkymättömiä kustannuksia: muutosjohtamista, datan laatuun liittyviä kysymyksiä ja prosessien uudelleensuunnittelua. Teknologia kuvattiin johdonmukaisesti helpoimmaksi osaksi. 

Tämä havainto resonoi vahvasti suomalaisten sote-kokeilujen kanssa, joissa DigiFinlandin raporttikin toteaa, että jokainen tekoälyratkaisu on integroitava sujuvasti osaksi ammattilaisten työprosesseja ja tietopohjan on oltava kunnossa.

Toinen merkittävä havainto Stanfordin tutkimuksesta: 61 prosentilla onnistuneista projekteista oli takanaan vähintään yksi epäonnistunut yritys. Nämä aiemmat epäonnistumiset eivät olleet hukattua rahaa. Ne olivat välttämätöntä oppimista. Epäonnistuneissa projekteissa on yhteinen piirre: tekoälyä kohdeltiin teknologiahankkeena eikä prosessi- ja muutosjohtamisen projektina.

Mielenkiintoista on myös se, mitä Stanfordin tutkimus kertoo agenttisesta tekoälystä. Ne ovat koneoppivia järjestelmiä, joissa tekoäly ei vain avusta vaan hoitaa tehtäviä itsenäisesti ja eskaloi ihmiselle vain poikkeustapaukset.

Näissä toteutuksissa tuottavuuden mediaanihyöty oli 71 prosenttia verrattuna 40 prosenttiin perinteisemmissä automaatioratkaisuissa. Agenttimaisia ratkaisuja oli 20 prosenttia tutkituista tapauksista.

Sote-sektorin kannalta tämä on kiinnostava suunta: voisivatko tulevaisuuden tekoälyjärjestelmät hoitaa rutiininomaisia hallinnollisia tehtäviä itsenäisesti ja pyytää ammattilaisen arviota vain silloin, kun tilanne sitä vaatii?

Mikä erottaa onnistujat?

Sekä kansainvälinen että suomalainen näyttö osoittavat samoihin menestystekijöihin.

1. Johdon aktiivinen tuki on ratkaisevan tärkeää.

Stanfordin tutkimuksen mukaan tehokkaat sponsorit eivät ainoastaan hyväksy budjetteja. He raivaavat esteitä viikoittain, yhdistävät liiketoiminnan ja tekniikan tiimejä ja luovat kulttuurin, jossa epäonnistuminen on sallittua. Suomalaisissa kokeiluissa vastaavasti todettiin, että johdon näkyvä tuki ja resurssien turvaaminen olivat keskeisiä onnistumisen edellytyksiä.

2. Prosessien uudelleensuunnittelu ratkaisee.

Tekoälyä ei kannata asentaa rikkinäisen prosessin päälle. Stanfordin raportissa kuvataan tapaus logistiikkayrityksestä, jossa laskunkäsittelyn automatisointi edellytti ensin satoja pohjamalleja sisältävän sekavan järjestelmän yksinkertaistamista vasta sen jälkeen tekoäly alkoi tuottaa merkittäviä tuloksia. Sama oppi näkyy suomalaisissa kokeiluissa: Kanta-Hämeessä tekoälypohjainen taustatietojen koostaminen edellytti olemassa olevien tietorakenteiden ja integraatioiden kuntoon laittamista.

3. Käyttäjien osallistuminen on välttämätöntä.

Stanfordin mukaan henkilöstö on tekoälyhankkeiden yleisin muutosvastarinnan lähde, mutta samalla potentiaalisesti vahvin liittolaisia, kun heidät otetaan mukaan varhain. DigiFinlandin raportissa korostuu, että ammattilaisten kokemus ratkaisujen käytettävyydestä ja hyödyllisyydestä on suoraan yhteydessä hankkeiden menestymiseen. Tietoturvan, eettisyyden ja kliinisen harkinnan sovittaminen osaksi kokonaisuutta on huomioitava jo suunnitteluvaiheessa, jotta tekoälyratkaisut tukevat ammattilaisten työtä.

4. Datan laatu on välttämätön peruspilari.

Stanfordin tutkimuksen mukaan strategisesti skaalautuvilla organisaatioilla on selvästi useammin kattava ja laadukas data-aineisto. DigiFinlandin raportti korostaa tiedon laadu, ajantasaisuuden ja yhteentoimivuuden säilymistäa ammattilaisten työnkuluissa. 

Säästöt ovat todellisia ja ne syntyvät eri tavoin

Tekoälyn tuottamat säästöt eivät tyypillisesti synny aina ja pelkästään henkilöstön vähentämisestä. Stanfordin tutkimuksessa henkilöstövähennys oli yleisin yksittäinen seuraus 45 % tapauksista, mutta 55 % tapauksista vaikutus tuli muuta kautta: vältettyinä rekrytointeina, henkilöstön uudelleenkohdentamisena tai kokonaan uutena kapasiteettina.

Suomalaisissa sote-kokeiluissa säästöt syntyivät erityisesti ammattilaisten ajansäästön kautta. Kun Pirkanmaalla palvelutarpeen arvioinnin koostamisesta säästyy 42 minuuttia per tapaus, se ei tarkoita vähemmän työntekijöitä. Se tarkoittaa enemmän aikaa varsinaiselle asiakastyölle. Kun HUS:n digihoito-ohjelmassa valmentajan potilaskapasiteetti kasvaa 50 prosentilla, kyse on siitä, että useampi ihminen saa hoitoa samoilla resursseilla.

Tämä on sote-sektorin kannalta olennaista. Suomen hyvinvointialueet kamppailevat kroonisen henkilöstöpulan ja kasvavien kustannusten kanssa. Tekoäly ei ratkaise henkilöstöpulaa suoraan, mutta se voi merkittävästi laajentaa sitä, mitä olemassa olevalla henkilöstöllä saadaan aikaan, parantaa terveystuloksia ja säästää kustannuksia.

Pohjanmaan tulkkausratkaisu on tästä esimerkki. Kyse ei ole tulkkien korvaamisesta, vaan siitä, että potilaat saavat palvelua myös silloin, kun perinteistä tulkkia ei ole saatavilla. Tämä parantaa sekä saavutettavuutta että yhdenvertaisuutta.

Mitä tarvitaan seuraavaksi?

Molemmat raportit osoittavat, että pilottivaiheesta siirtyminen laajamittaiseen käyttöön on kriittinen kynnys. Stanfordin mukaan kaksi kolmasosaa organisaatioista on yhä jumissa pilottivaiheessa, vaikka 88 prosenttia käyttää tekoälyä jossakin toiminnossaan. DigiFinlandin raportissa kuusi kymmenestä arviointinäkökulmasta liittyy nimenomaan ratkaisujen skaalautuvuuteen ja levitettävyyteen.

DigiFinlandin raportti nostaa esiin selkeät suositukset. Tulkkauksen ja kirjausten automatisoinnin etenemistä kannattaa koordinoida kansallisesti, koska nämä ovat yleisiä tarpeita kaikkialla. Onnistuneita ratkaisuja, kuten Pirkanmaan automaattista palvelutarpeen arviointia, tulisi aktiivisesti levittää muille hyvinvointialueille. 

Stanfordin tutkimuksen viesti täydentää tätä: 

Onnistuneet organisaatiot panostavat merkittävästi  prosessien uudistamiseen, osaamisen kehittämiseen ja organisaation muutosvalmiuteen. Nämä investoinnit eivät näy budjeteissa yhtä selvästi, mutta ne ratkaisevat hankkeiden onnistumisen.

DigiFinlandin raportissa todetaan vastaavasti, että vaiheittainen käyttöönotto on todettu toimivimmaksi tavaksi: ensin rajattuihin käyttötapauksiin, sitten kokemusten ja hiomisen jälkeen laajennukseen. Kehitystyön tueksi tarvitaan yhtenäisiä tarkistuslistoja ja dokumenttipohjia, kuten tietosuojaa koskevia vaikutustenarviointeja.

Suunta on lupaava ja tuloksista on näyttöä

Tekoäly voi jo nyt parantaa terveystuloksia ja tuoda merkittäviä säästöjä sote-sektorille. Suomalaiset kokeilut osoittavat, että tämä ei ole teoriaa vaan käytännön todellisuutta Pohjanmaalta Pirkanmaalle ja HUS:sta Länsi-Uudellemaalle.

Selvää on myös, ettei kyse ole ensisijaisesti teknologiasta. Onnistuminen vaatii rohkeutta uudistaa prosesseja, kärsivällisyyttä rakentaa muutosvalmiutta ja viisautta osallistaa ammattilaiset alusta alkaen. 

Tekoäly on voimakas teknologia, mutta se miten organisaatiot ottavat sen käyttöön ratkaisee menestyksen.

Sote-palveluissa ei ole kysymys siitä, pitäisikö tekoälyä hyödyntää. Kysymys siitä, miten se tehdään niin, että ammattilaiset luottavat siihen, potilaat hyötyvät ja resurssit kohdentuvat viisaasti.  Oppeja meillä jo on. Nyt onnistumisia pitää skaalata ja laajentaa rohkeasti tekoälyn käyttöä.

Lähteet:

Pereira, E., Graylin, A. W. & Brynjolfsson, E. (2026). The Enterprise AI Playbook: Lessons from 51 Successful Deployments. Stanford Digital Economy Lab, Stanford University.

DigiFinland (2026). 10 sote-tekoälykokeilua — tulokset, opit ja ehdotukset jatkotoimista. Yhteenveto, kevät 2026.

Kustannusarvioiden tausta-aineistot:

Yle (2025). Tulkkeihin uppoaa miljoonia euroja veronmaksajien rahaa. Hyvinvointialueiden tulkkauskustannukset 35,3 M€ vuonna 2024.

Pohjois-Savon tutkimus (2025). Pohjois-Savossa selvitettiin, mitä lääkitysvirheet maksavat. Suomessa menetetään jopa 15,5 miljoonaa euroa vuodessa.

Terve Paino (2024). Lihavuuden kustannukset Suomessa. 

KT Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat (2025). SOTE-sopimus 2025–2028. Sairaanhoitajan kokonaisansioiden mediaani ja työnantajan sivukulut.