Hallitus kaivoi miljardikuopan tulevaan talouskasvuun

Korkeakoulutuksen ja TKI-toiminnan rahoituksen leikkaaminen ei ollut talouspoliittisesti järkevää eikä pakollista. Se oli poliittinen priorisointi. Hallitus leikkasi tulevaisuuden kasvun edellytyksistä sen sijaan, että olisi ottanut säästöjä tuista, joiden tuottavuus- ja ilmastohyödyt ovat heikommat tai kielteiset.

Orpon hallituksen talouspolitiikassa poikkeuksellisen selvä ristiriita siinä, mitä hallitus kertoo ohjelmassaan ja mitä se päättää budjetissa. Hallitusohjelma tunnistaa itse Suomen rakenteellisiksi ongelmiksi heikon tuottavuuskasvun, vähäisen T&K-toiminnan ja nuorten nuorten laskevan koulutustason.

Samalla pääministeri Orpo on korostanut, että T&K-rahoituksen pitää tuottaa myönteisiä vaikutuksia osaamiseen, tuottavuuteen ja kilpailukykyyn. Juuri siksi budjettiratkaisut, jotka keventävät TKI-polun euromääräistä tasoa ja leikkaavat korkeakoulutuksen perusrahoitusta, osuvat Suomen kasvun kannalta kaikkein herkimpään kohtaan. 

Perussuomalaisten ja kristillisten tieteen vastaisuus on tunnettua ja budjettipäätöksissä kokoomus jatkaa “koulutuksesta ei leikata” new speak linjallaan. RKP tekee mitä RKP aina tekee eli on hallituksessa aivan riippumatta siitä, millaista politiikkaa hallitus tekee ja on valmis taipumaan myös korkeakoulutuksessa ja TKI-toiminnan rahoituksessa.

Harvinaista kyllä, hallituksen budjetistariihestä on myös hyviä uutisia. Hallitus ei peru 2030 tavoitetta nostaa valtion T&K-rahoitus 1,2 prosenttiin BKT:sta vaikka se valtionvarainministeri Purran pohjapapereissa esittettiin siirrettäväksi vuoteen 2035.

Sen sijaan hallitus leikkasi tulevien vuosien TKI-rahoituksen euromääriä kahdella teknisellä keinolla samalla, kun korkeakoulutuksen perusrahoitusta leikattiin pysyvästi. Tuloksena on kokonaisuus, jossa prosenttitavoitteen kirjain säilyy, mutta sen talouskasvua kantava sisältö vesittyy. 

Mitä budjettiriihessä oikeasti päätettiin?

Ensimmäinen tärkeä huomio on, että TKI-rahoitus näyttää kasvavan, koska se myös kasvaa nimellisesti. Hallituksen budjettiesityksen mukaan valtion budjetin mukainen T&K-rahoitus nousee noin 2,91 miljardista eurosta vuonna 2025 noin 3,17 miljardiin euroon vuonna 2026, eli noin 255 miljoonalla eurolla. Tämä on hyvä asia. 

Ongelmat ovat toisaalla. Hallitus laski tulevien vuosien TKI-rahoituksentasoa suhteessa siihen rahoitusuraan, joka olisi seurannut aiemmasta laskentasäännöstä ja aiemmasta BKT-ennusteesta. 

Tämä tehtiin muuttamalla T&K-rahoituslain ennustelogiiikkaa. VATT tiivisti vaikutuksen poikkeuksellisen suoraan. Voimassa olevassa mallissa käytettiin vuosien 2024 ja 2028 talousarvioennusteita, mutta hallituksen esityksessä mukaan otettiin myös vuosien 2026 ja 2030 ennusteet.

VATT huomautti samalla, että jos uudempi ennuste ennustaa pienempää bruttokansantuotetta tuleville vuosille, sen käyttäminen johtaa siirtymäkaudella matalampaan T&K-rahoituksen tasoon, vaikka vuoden 2030 1,2 prosentin tavoitetta ei muuteta. Toisin sanoen: tavoite säilyy, euromäärä vähenee. VM siis ennustaa 2026 aiempaa pienempää bruttokansantuotetta lähivuosille ja näin saadaan myös valtiontalouden euromääriä alemmaksi. 

Hallitus myös kirjasi vuoden 2026 budjettiesitykseen, että valtion T&K-rahoituslakia päivitetään vastaamaan uusinta valtiovarainministeriön ennustetta, minkä seurauksena valtion T&K-rahoitus olisi vuonna 2030 noin 4,1 miljardia euroa aiemman noin 4,3 miljardin sijaan. Mikäli siis BKT:n kehitys on VM:n ennusteen mukainen, investoimme 200 miljoonaa vähemmän TKI-toimintaan kuin 1,2% tavoite edellyttäisi mikäli pidettäisiin kiinni alkuperäisestä parlametaarisesta sovusta. Heikon BKT:n kasvun tilanteessa TKI-toiminnan rahoitusta pitäisi lisätä eikä vähentää.

Samassa yhteydessä hallitus päätti, että noin 20 miljoonaa euroa T&K-lain piiriin kuuluvaa EU-rahoitusta huomioidaan jatkossa osana valtion T&K-rahoitusta. Nämä ovat hallituksen omia budjettikirjauksia.

Samaan aikaan korkea-asteen koulutuksen perusrahoitusta leikattiin. Suomen yliopistojen rehtorineuvosto arvioi 2025 hallituksen puoliväliriihen jälkeen, että korkeakoulutuksesta leikataan yhteensä 117,7 miljoonaa euroa ja että tästä ainakin 67,7 miljoonaa euroa jää pysyväksi leikkaukseksi. 

Tämä on kasvupolitiikan kannalta tärkeää, koska TKI-järjestelmä ei toimi kunnolla ilman korkeakoulujen perusrahoitusta. Juuri perusrahoitus pitää yllä tutkijauria, infrastruktuureja, omarahoitusosuuksia ja kykyä hakea kilpailtua tutkimusrahaa.

Leikkaukset vähentävät kasvurahoitusta yli 500 miljoonaa viidessä vuodessa. 

Yhteesä noin 538 miljoonan euron vähennys vuosille 2027–2031 muodostuu kahdesta asiasta. Ensimmäinen on TKI-rahoituksen tekninen leikkaus, jonka voi hallituksen omista asiakirjoista lukea kahtena noin 20 miljoonan euron vuotuisena eränä: uudemman, matalamman BKT-ennusteen vaikutus sekä 20 miljoonan euron EU-rahoituksen laskeminen osaksi valtion T&K-tavoitetta.

Yhteenlaskettuna tämä on pyöristetysti noin 40 miljoonaa euroa vuodessa, eli noin 200 miljoonaa euroa viidessä vuodessa. Toinen on korkeakoulutuksen pysyväksi jäävä vähintään 67,7 miljoonan euron vuosileikkaus, joka tekee viidessä vuodessa 338,5 miljoonaa euroa. Yhteensä: 200 + 338,5 = 538,5 miljoonaa euroa. Tämän verran hallitus siis leikkasi investointeja TKI-toimintaan ja korkeakoulutukseen.

VM:n excel-taulukko tutkimus- ja kehittämistoiminnan leikkauksista

Jos tämän muuttaa vuositasolle, puhutaan keskimäärin noin 107 miljoonan euron vuosittaisesta lovesta kasvuinvestointeihin. Se ei näy yhdellä hetkellä suurena romahduksena, vaan pienempänä, mutta toistuvana heikennyksenä tiede-, osaamis- ja innovaatiopohjaan. Budjettipolitiikassa juuri tällaiset toistuvat, näennäisen tekniset muutokset ovat usein vaikutuksiltaan vaarallisimpia: ne muuttavat järjestelmän suunnan ilman, että otsikko muuttuu. 

Miksi tämä heikentää tuottavuuden edellytyksiä?

Suomen talouden ongelma ei ole pelkästään valtion kiihtyvä velkaantuminen vaan myös se, että tuottavuuskasvu on ollut liian heikko liian pitkään. Suomen Pankki varoitti vuonna 2025, että ilman lisäpanostuksia koulutukseen, ulkomaisen osaamisen houkutteluun ja uusiin teknologioihin perustuvaan pääomaan Suomen pitkän aikavälin kasvunäkymä jää heikoksi.

Valtiovarainministeriön syksyn 2025 katsaus taas arvioi potentiaalisen tuotannon kasvun olevan vain noin prosentin vuodessa vuosina 2025–2029, ja nimenomaan heikko tuottavuus on tämän hitaan kasvun ydin. 

Tutkimus osoittaa täysin samaan suuntaan. Laboren tuore analyysi löysi vahvan yhteyden yritysten tuottavuuskasvun ja korkeamman korkeakoulutuksen osuuden kasvun välille, erityisesti ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden ja STEM-koulutettujen osalta.

ETLA puolestaan tiivisti vuonna 2025, että työn tuottavuus on vahvasti ja positiivisesti yhteydessä sekä pääomaintensiteettiin että työvoiman koulutustasoon, ja että myös aineeton pääoma, ohjelmistot ja tutkimuspanostukset, on tässä keskeinen.

OECD:n vuoden 2025 maaraportti lisäsi tähän vielä kolmannen kerroksen: Suomen korkeakoulutettujen osuus on pohjoismaisia verrokkeja alempi, ja osaamistason sekä innovaatiokyvyn vahvistaminen on välttämätöntä tuottavuuskasvun elvyttämiseksi. 

Myös T&K-panostusten vaikutuksesta kasvuun viesti on vahva. VATT on todennut, että valtion kannattaa tukea T&K-toimintaa, koska se parantaa tuottavuutta ja taloudellista hyvinvointia, ja VATT:n tuoreempi tutkimussynteesi korostaa, että mikro- ja makrotason tutkimus yhdessä antaa vahvan tuen julkisen T&K-rahoituksen kasvattamiselle.

IMF puolestaan arvioi, että kehittyneet taloudet voivat nostaa pitkän aikavälin kasvua lisäämällä tutkimusrahoitusta, kohdentamalla sitä enemmän perustutkimukseen ja vahvistamalla julkisen ja yksityisen tutkimuksen yhteyksiä; IMF:n mukaan tällaiset investoinnit alkavat tyypillisesti maksaa itseään takaisin noin vuosikymmenessä.

Tuore NBER-työpaperi menee vielä pidemmälle. Sen mukaan leikkaukset, jotka painottavat TKI:n leikkauksia, voivat vahingoittaa tuottavuutta ja talouskasvua selvästi enemmän kuin aiemmin on ajateltu. 

Tästä seuraa tämän kirjoituksen ydinväite. Jos viiden vuoden 538 miljoonan euron suora leikkaus jättää Suomeen pysyvästi pienemmän osaamis- ja tietopääoman, sen tuotantovaikutus voi helposti ylittää miljardin euron.

Tämä ei ole virallinen ennuste vaan havainnollinen, varovainen skenaario. Jos menetetyn tietopääoman vuosituotto olisi vain 20 prosenttia, pysyvä vuotuinen tuotantovaje olisi noin 107 miljoonaa euroa.

Kymmenessä vuodessa se tekee hieman yli noin miljardia euroa. Jos tuotto olisi 30–40 prosenttia, kumulatiivinen kuoppa olisi noin 1,6–2,2 miljardia euroa. Tämä oletus on itse asiassa varovainen suhteessa siihen, kuinka vahvoina IMF ja NBER kuvaavat julkisen tutkimusrahoituksen tuottoja. 

Leikkauksien suhteen unohtuu usein se, että finanssipolitiikassa kaikki “säästöt” eivät ole samanlaisia. Kun säästetään tiedosta, tutkimuksesta ja korkeakoulutuksesta, osa säästöstä näkyy myöhemmin heikompana tuotantona, hitaampana veropohjan kasvuna ja vaikeampana velkasuhteen hallintana. Nämä ovat erittäin kalliita leikkauksia ja ovat käytännössä housuun kusemista pakkasella. 

Luottoluokittajat arvioivat myös tuottavuuden kehitystä

Luottoluokittajat eivät yleensä anna arvosanaa yhdelle budjettimomentille. Ne katsovat talouden kasvukykyä, instituutioita ja velkadynamiikkaa.

Tässä katsannossa viesti on yllättävän yhdenmukainen. Moody’s arvioi, että Suomen luottoprofiilia tukee maan vahva instituutioympäristö ja tietovaltainen talous, ja että maan innovaatiofokusta pyritään vahvistamaan. 

Scope puolestaan arvioi Suomen luottoluokituksen keskeiseksi haasteeksi vaimean kasvupotentiaalin, jota rajoittavat heikko tuottavuuskasvu, työmarkkinoiden jäykkyydet ja väestön ikääntyminen. 

Morningstar DBRS arvioi maaliskuussa 2026, että Suomen luottoprofiilia tukee se, että maa investoi T&K-toimintaan ja koulutukseen, ja että vahvemmat pidemmän aikavälin kasvunäkymät voisivat tukea luottoluokitusta. 

Tästä seuraa olennaisin johtopäätös luottoluokitusten näkökulmasta. Luottoluokittajat eivät ajattele, että TKI ja korkea koulutustaso ovat kiva lisä, vaan että osaamiseen, innovaatioihin ja tuottavuuteen nojaava talous on yksi niistä asioista, jotka tekevät Suomesta luottokelpoisen. Samaan aikaan ne pitävät Suomen keskeisenä riskinä nimenomaan heikkoa kasvua ja tuottavuutta.

Siksi politiikka, joka vahvistaa valtiontaloutta lyhyellä aikavälillä mutta syö kasvukapasiteettia, ei ole luottokelpoisuuden näkökulmasta yksiselitteisen myönteinen. Se voi  vaikeuttaa juuri velkasuhteen vakauttamista, jota Suomessa tarvitaan kipeästi.

Tämä tekee ristiriidasta hallituksen omassa politiikkakehyksessä vielä räikeämmän. Hallitusohjelma sanoo suoraan, että Suomen tuottavuuskasvua hidastavat verrattain vähäinen tutkimus- ja kehitystoiminta sekä nuorten muuta teollistunutta maailmaa matalampi koulutustaso.

Samalla hallitus on leikannut korkeakoulutuksen perusrahoitusta pysyvästi ja leikannut TKI-rahoituksen euromääräistä tasoa. Toisin sanottuna hallitus on diagnosoinut taudin oikein, mutta iskee hoidoksi suonta suomalaisesta osaamispohjasta. 

Raha olisi voitu ottaa tehotomista ja haitallisista tuista

OECD:n vuoden 2025 maaraportti suositteli Suomelle finanssipolitiikan kiristämistä tavalla, joka parantaa julkisten menojen tehokkuutta ja vähentää “non-productivity-enhancing state aid” -tyyppisiä tukia. Tämä on tärkeä kontrasti nykyisiin valintoihin. 

Kun hallitus hakee kasvun edellytyksiä heikentävät noin 107 miljoonan euron vuotuiset säästöt tulevaisuuden osaamispohjasta, budjettijärjestelmässä on edelleen esim. suuria fossiili- ja turvekytkentäisiä tukia ja verotukia, joihin olisi ollut talous- ja ilmastopolitiikan kannalta loogisempaa koskea. 

Räikein esimerkki on dieselin verotuki. Vuoden 2026 budjettiaineistossa dieseliin liittyvän energiaverotuen suuruudeksi arvioidaan noin 1,2 miljardia euroa. Esimerkiksi Suomen Yrittäjät varoittivat hallitusta siitä, että "polttoaineiden laajamittaiset veroalet ja hintasääntely voivat pahentaa tilannetta ja lisätä kysyntää tilanteessa, jossa energiaa on niukasti saatavilla".

Jos hallitus olisi halunnut hakea saman vuotuisen summan kuin tietopääomasta nyt otetaan, olisi riittänyt alle yhdeksän prosentin leikkaus yhdestä ainoasta dieselverotuen vuosierästä. 

Lisäksi budjettiaineistossa näkyy muita samaan suuntaisia tukiratkaisuja. Julkisen talouden suunnitelman liitteissä näkyvät muun muassa 50 miljoonan euron polttoaineveron hiilidioksidikomponentin alennus vuodelle 2027, 40 miljoonan euron ammattidiesel vuodesta 2028 alkaen sekä turpeeseen liittyvä kahdeksan miljoonan euron pysyvämpi tukitaso vuodesta 2027. Nämä eivät ole kaikki samaa tukityyppiä, mutta ne osoittavat suunnan. 

Samalla kun hallitus säästää osaamisesta, se pitää yllä ja lisää fossiili- ja turvekytkentäistä poliittista ohjausta. 

Turpeen kohdalla ristiriita on erityisen ilmeinen. Vaikka turvetta voidaan lyhyellä aikavälillä tarvita varmuusvarastoihin, sitä ei pidä jättää pysyvästi verotukien varaan. Tähän peilattuna on vaikea nähdä, että juuri korkeakoulutuksen ja TKI-toiminnan perusrahoituksen leikkaaminen olisi ollut Suomen julkisen talouden säästölistan paras kohde.

Kuvio havainnollistaa mittakaavaa. Vuotuinen noin 107 miljoonan euron kasvuleikkaus on suurempi kuin yksittäiset tuet ja verotuet fossiiliseen energiaan, mutta se on silti pieni murto-osa dieselin vuosittaisesta verotuesta. Valinta ei siis ollut talouspoliittisesti pakollinen. Se oli priorisointi. Hallitus säästi tulevaisuuden kasvun edellytksistä sen sijaan, että olisi ottanut säästöjä tuista, joiden tuottavuus- ja ilmastohyödyt ovat heikommat tai kielteiset.