Purran ja Niemelän pääsiäisnäytelmässä kansalaisille kirjoitetaan taas kärsijän ja maksajan osa. Liberaalipuolue on vaihtoehto vallitsevalle järjestelmälle

Kukaan ei kiistä Suomen valtiontalouden ongelmia. Ratkaisujen sijaan VM:n budjettipäälliikkö Mika Niemelä ja valtiovarainministeri Riikka Purra pitivät tahoillaan moraalisaarnat, joissa valtiontalouden ongelmiin löydettiin syntipukiksi ymmärtämättömät kansalaiset ja “pääsiäiskani hatusta” tyylisesti hokkuspokkus korjauskeinoksi nollapohjabudjetointi.

Liberaalipuolueen talouspolitiikka perustuu täysin erilaiseen ihmiskäsityksestä kuin Purran ja Niemelän malli. Siinä missä heidän ajattelussaan kansalainen näyttäytyy ymmärtämättömänä resurssina veronmaksajana, työvoimana ja kustannuseränä, liberaali ajattelu lähtee siitä, että kansalainen on vapaa toimija. Ei hallintoalamainen. Ei moraalisaarnan kohde vaan kriittinen ja aktiivinen toimija.

Tämä johtaa myös täysin erilaiseen talouspolitiikkaan, koska oletukset ihmiskäsityksestä vaihdetaan.
Katsotaan kuitenkin ensin, mistä puhummme, kun puhumme valtiontaloudesta ja sen tilanteesta.

Valtiontalouden kriisi on pitkäaikainen ja rakenteellinen

Purran ja Niemelän kanssa on helppo olla samaa mieltä siitä, että epäonnistuminen ei ole vain yhden hallituksen eikä vain valtiovarainministeriön käsissä. Kyseessä on laaja yli puoluerajojen ja hallintoalojen ulottuva epäonnistumisten ryväs. Toisin sanoen: Ongelmat ovat systeemisiä.

Valtiovarainministeriöllä on ollut ja on keskeinen rooli järjestelmän suunnittelijana ja ylläpitäjänä: se määrittelee budjettikehikot, ennusteet ja keskeiset ohjausmallit, joiden varassa talouspolitiikkaa tehdään.

VM:n rooli on jopa niin merkittävä, että HS:n artikkelissa Niemelä äityy lausumaan VM:n politiikkavalintojen kritiikistä, että “kun niitä kritisoi, tulee käytännössä sanoneeksi, että akateeminen maailma ja rekisteritiedot ovat väärässä”. Talouspolitiikka ei tietenkään ole tällaista dogmatismia ja esimerkiksi VTV:n viimeisimmästä arviosta tiivistetysti valtion finanssipolitiikka on ollut yhdistelmä lyhyen aikavälin heikentäviä toimia ja pitkän aikavälin kirjanpidollisia korjauksia, jotka eivät ratkaise velkaongelmaa.

Purra puolestaan lisää omaa tuskaansa valtion taloudesta Facebook-päivityksessään ja päätyy kyseenalaistamaan kansalaisten ymmärryksen taloudesta ja koko demokraattisen prosessin toimivuuden. Lisäksi hän haluaa raahata “kaikki pyhät lehmät budjettipöytään” ja haaveilee ilmeisen pääsiäishenkisesti, että “päättäjille löydetään munat/vastaavat”. Mitä tämä sitten talouspolitiikassa tarkoittaakaan.

VM, hallitukset ja 15 vuotta tuskaa

Jotta voisimme ymmärtää tällaisia tuskan parahduksia, on katsottava viimeisen 15 vuoden talouspolitiikan tuloksia. Ja totta vie: Ne ovat tuskallisia:

Suomen julkinen talous on ollut Tilastokeskuksen mukaan alijäämäinen vuodesta 2009 lähtien, ja vuonna 2023 BKT per capita oli taas finanssikriisiä alempana. Suomen Pankki arvioi, että 2008–2023 BKT per capita laski yhteensä 2,4 prosenttia. Tämä on poikkeuksellisen heikko 15 vuoden suoritus kehittyneelle maalle. Koska talouspolitiikan keskeiset instituutiot, ohjausmallit ja ennusteet ovat tänä aikana pysyneet pitkälti samoina ja VM:n ohjauksessa, on perusteltua arvioida myös niiden vaikutusta tähän kehitykseen, ei vain yksittäisiä poliittisia päätöksiä.

Työmarkkinoiden tilanne on samaan aikaan heikentynyt. Eurostatin mukaan Suomen työttömyys nousi marraskuussa 2025 EU:n korkeimmaksi, 10,6 prosenttiin, kun EU:n keskiarvo oli 6,0 prosenttia. Tässä ei voi enää puhua vain hetkellisestä notkahduksesta tai suhdanteista. Pitkäkestoinen heikko kehitys viittaa siihen, että työmarkkinoiden rakenteisiin ja kannustimiin liittyy ongelmia, joihin talouspolitiikka ei ole onnistunut vastaamaan.

Halla on korjannut viljaa myös yritysten osalta. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2025 käynnistettiin 3 906 konkurssimenettelyä, eniten sitten vuoden 1996.

Konkurssit ovat ennätystasolla, mutta puhe pyörii lähinnä kansalaisen lisävastuussa, kysymys kuuluu aivan aiheellisesti: miksi valtion talouspolitiikan fokus ei ole markkinoiden dynamiikan, investointiympäristön ja sääntelyrasitteen korjaaminen? Tekijöiden, joiden tiedetään tutkimuskirjallisuudessa olevan keskeisiä yritystoiminnan ja investointien kannalta.

Suomi on myös lipsunut osaamisessa. OECD:n mukaan Suomen korkeakoulutusasteen sijoitus putosi vuosina 2000–2023 OECD-maiden kärjestä sijalle 30, ja alle 35-vuotiaat ikäluokat ovat nyt koulutustasoltaan vanhempiaan heikommin koulutettuja.

Budjetista kolmanneksen vievä sosiaali- ja terveystoimi ei ole sekään yksinkertainen tarina siitä, että kuluja on liikaa. Kansalaisilla on lakisääteiset palvelut, mutta 20 vuoden sote-saagan jäljiltä on edelleen paitsi terveystuloksiin niin myös hallintoon ja kustannuksiin liittyviä ongelmia.

Valtioneuvoston itsensä teettämän väliarvioinnin mukaan “asiantuntijat esittävät, että ministeriöt sovittavat yhteen olemassa olevat ohjauskeinot siten, että ne auttavat saavuttamaan uudistuksen toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet”.

Luitte oikein: Asiantuntijat ehdottavat, että ministeriöt käyttäisivät sellaisia ohjauskeinoja, jotka auttaisivat saavuttamaan sote-uudistuksen tavoitteet.

Valtioneuvoston väliarvioinnin mukaan uudistus kyllä etenee, mutta tavoitteiden saavuttaminen edellyttää korjauksia ja esimerkiksi rahoitusmallin kannustimia pitäisi parantaa. Rahoitusmalli on VM:n laatima, ja juuri tällaiset ohjausmekanismit määrittävät, syntyykö järjestelmään tehokkuutta vai tehottomuutta.

Mistä pääsiäisnäytelmän pääosien esittäjät eivät puhu?

Politiikassa on usein olennaista arvioida myös sitä, mistä poliitikot ja byrokraatit eivät puhu.

Purra ja Niemelä puhuvat julkisten menojen leikkaamisesta. He eivät puhu siitä, miten valtio itse vääristää markkinoita, ylläpitää tehottomuutta ja tukee vanhoja rakenteita. Facebook-päivityksessään Purra haluaa raahata “pyhät lehmät budjettipöydälle”. 

Ikäänkuin hän olisi unohtanut, että toukokuun 2025 kehysriihessä hallitus Purran ja VM:n johdolla sai rutistettua kahdeksan miljardin yritystukipotista 12 miljoonan säästöt. Vuori synnytti hiiren. Summa on 0,15% kokonaisuudesta. Samalla hallituksella ei ollut vaikeuksia löytää 100M€ työttömyysturvan lapsikorotuksen poistamisella, joka hyvin todennäköisesti lisää merkittävästi lapsiperheköyhyyttä.

Tämä on olennaista, koska juuri tällaiset tuet ovat taloustieteessä klassinen esimerkki siitä, miten valtio voi ylläpitää tehottomia rakenteita, hidastaa luovaa tuhoa ja ohjata pääomaa pois tuottavimmista käyttökohteista ja samaan aikaan omalla politiikallaan syventää tai luoda uusia kannustinloukkuja, kun pitäisi lisätä kansalaisten vapauksia ja taloudellista toimeliaisuutta.

Purra ja Niemelä puhuvat menokurista. He eivät puhu siitä, että Suomen pitkäaikainen ongelma on ollut heikko tuottavuus- ja osaamiskehitys. Juuri ne tekijät, joihin talouspolitiikan rakenteellisilla valinnoilla (verotus, sääntely, työmarkkinat, koulutus) on keskeinen vaikutus. Suomen BKT per capita putosi Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2023 taas alle vuoden 2008 tason, ja Suomen Pankin mukaan BKT per capita laski 2008–2023 yhteensä 2,4 prosenttia. OECD taas painottaa, että Suomen kasvun elpyminen edellyttää nimenomaan tuottavuuden, osaamisen, investointien, innovaatioiden, pääomamarkkinoiden ja työmarkkinoiden kohtaannon vahvistamista.

Purra ja Niemelä puhuvat ilmaisen koulutuksen rajoittamisesta. He eivät puhu valtion omista toimista tai niiden puutteesta. OECD nostaa Suomea koskevissa suosituksissaan esiin korkeasti koulutettujen maahanmuuttajien paremman hyödyntämisen, kielimuurien purkamisen, korkeakoulutuksen aloituspaikkojen lisäämisen, lyhyempien erikoistuneiden tutkintojen laajentamisen sekä yritysrahoituksen lisäämisen korkeakoulututkimukseen.

Toisin sanoen: ongelma ei ole niinkään se, tekevätkö kansalaiset tarpeeksi, vaan se, ohjaako talouspolitiikka valtiontaloutta tavalla, joka mahdollistaa heidän toimintansa vapaasti, tehokkaasti ja tuottavasti.

Purra ja Niemelä puhuvat kannustimista. He eivät puhu siitä, että valtio on itse rakentanut sosiaaliturvaan, työllistämiseen ja yrittäjyyteen kannustinloukkuja. Esim. Valtioneuvoston tiedote toteaa, että “yrittäjiltä tullut palaute on ollut erittäin selvää: nykyinen YEL-malli koetaan epäjohdonmukaiseksi ja jopa mielivaltaiseksi”. Silloin ei riitä, että saarnataan yksilön vastuusta. On puhuttava myös valtion omista epäonnistumisista, joita on paljon. Purran ja Niemelän moraalisaarnoissa systeeminen epäonnistuminen sälytetään “hyvän kansalaisen” vastuulle.

Ja vielä ehkä kaikkein merkittävin puute. Purra ja Niemelä eivät puhu mitään teknologiasta. Tekoäly ja automaatio muuttavat jo työn rakennetta, arvonmuodostusta ja veropohjaa. Tämä voi olla suurin tuottavuusloikka vuosikymmeniin ja samalla myös merkittävä mullistus työmarkkinoille ja julkiselle taloudelle. Silti tästä ei kuulla sanaakaan. Ikään kuin kaikki valtiontalouden ongelmat näyttäisivät taulukoilta maailmassa, joka ei enää toimi taulukoissa.

“Acta est fabula, plaudite”

Purran ja Niemelän puheissa on vahvasti tämän hallituskauden viimeisen näytöksen tuntua. Kevään kehysriiheen mennään ankaran itseruoskinnan saattelemana. Verta, hikeä, kyyneleitä on luvassa. Riihen jälkeen lähtevät vaalivankkurit turuille ja toreille.

Perussuomalaisten osalta kampanjoissa kerrotaan varmaankin, että oma heikko suoritus on muiden syy, sillä niin hämmentävästi Purra ja Niemelä eivät näytä kokevan, että juuri he ovat olleet valtiontaloudellisen näytelmän pääosissa tällä kaudella.

Purra löytää tapansa mukaan syylliset mediasta, kansalaisten ymmärtämättömyydestä, jopa demokratian toimimattomuudesta. Niemelän roolia ensi vaalikaudella ei tarvinne arvailla, niin hienosti hän esittää olevansa “renki”. VM:n “isäntä” Purra nimittää Niemelän “rengiksi” myös seuraavaksi viideksi vuodeksi VM:n budjettipäälliköksi, sopivasti ennen vaaleja.

Niemelä tosin ei ole poliitikko ja hän voi keskittyä kirjoittamaan seuraavankin hallituksen “ideologisesti neutraalia” käsikirjoitusta. HS:n jutun perusteella VM:n politiikassa ei tapahdu muutoksia.

Kansalaisen osaksi kirjoitetaan jälleen kärsijän ja maksajan roolit eikä rakenteellisia ongelmia korjata. Tämä on pääsiäisnäytelmän olennaisin osa. Sen päähenkilöt syyttävät yleisöä siitä, että se ei taputa surkealle näytelmälle. Purra ja Niemelä haluavat vaihtaa kansalaiset, heidän moraalinsa, median ja jopa demokratian, mutta eivät harjoitettua talouspolitiikkaa vaikka se on systemaattisesti epäonnistunut viimeiset 15 vuotta.

Vapautetaan kansalaisten hyvinvointi valtion ohjauksesta

Purra ja Niemelä näkevät pääsiäisnäytelmässään kansalaiset ymmärtämättöminä resursseina tai jopa että demokraattinen järjestelmä on valtion talouspolitiikan tiellä. Jopa lapset pitäisi tehdä siksi, että he maksavat tulevaisuudessa veroja eikä esimerkiksi siksi, että he hyvän koulutuksen, yksilönvapauksien puitteissa innovoisivat, työllistäisivät ja loisivat kestävää talouskasvua vapaasti toimivilla markkinoilla.

Molemmat kertovat puolustavansa “hyvinvointivaltiota”, jopa “pelastavansa” sen. Samalla heidän ajatusmallinsa muuttaa käsitteen sisältöä tavalla, jossa hyvinvointivaltiota puolustetaan retorisesti, mutta sen periaatteita muutetaan teknokraattisesti, ilman politiikkaa, ja tätä nimitetään ideologisesti neutraaliksi.

Talouspolitiikka, jos mikä, on ideologista ja poliittista. Paljon riippuu esim. valituista ennustemalleista ja niiden oletuksista. Jokainen tietää, että valitsemalla aikajana sekä oletukset sopivasti mikä tahansa pitemmän ajan talouspolitiikka saadaan näyttämään melkeinpä miltä tahansa. Excel-taulukot eivät ole neutraaleja: niiden taustalla olevat oletukset, aikajänteet ja mallivalinnat sisältävät aina poliittisia valintoja. Niin myös nollapohjabudjetointi ja siinä missä Purran ja Niemelän moraalisaarna loppuu, politiikka vasta alkaa. He kuitenkin väistävät vaikeat poliittiset kysymykset talouspolitiikan pitkän ajan tuloksista, prioriteeteista ja valtion tehtävistä saarnaamalla kansalaisten ymmärtämättömyydestä, moraalista ja pyhistä lehmistä. 

Purran eikä Niemelän ajattelussa ei lisätä kansalaisten vapauksia eikä priorisoida valtion tehtäviä, vaan kiristetään kuria nykyjärjestelmän kehyksessä. Enemmän yksilön vastuuta kannustinloukuissa, enemmän moraalisia vaatimuksia “hyvälle kansalaiselle”, enemmän kriisitietoisuutta, pyhiä lehmiä, uhrimieltä ja jopa demokratian loppua manataan esiin.

Tämä ei ole neutraalia teknistä retoriikkaa vaan yritys jatkaa vallitsevaa poliittista järjestelmää, joka on tuottanut heikkoja tuloksia viimeisen 15 vuoden aikana keskeisillä mittareilla: kasvussa, työllisyydessä ja julkisen talouden tasapainossa. Tässä epäonnistumisessa valtiovarainministeriöllä ja kulloisellakin hallituksella on ollut keskeinen rooli. Hyvät rengit, huonot isännät?

Liberaalipuolueen rohdot valtiontalouden ongelmiin kovia, mutta ne perustuvat kokonaan toisenlaiseen ihmiskäsitykseen ja talouspoliittiseen ajatteluun, ts. erilaiseen ideologiaan ja parempaan politiikkaan. Pieni, mutta vahva valtio tekee vähemmän asioita paremmin.

Tässä muutamia avauksia #RohkeuttaPriorisoida

(Lue Liberaalipuolueen vaihtoehtobudjetista tarkemmin.

• Yrittäjien asemaa parannetaan, poistamalla epäjohdonmukaisuuksia kuten YEL:n ongelmat. Yritysverotuksessa parannellun Viron mallin selvitetään. Työmarkkinoita joustavoitetaan, jotta työllistäminen ei ole riski vaan reilu mahdollisuus. 

• Haitalliset yritystuet puretaan kokonaan, jotta markkinat voivat uudistua ja pääoma ohjautuu tuottavaan käyttöönIhmistyön verotusta kevennetään merkittävästi, jotta työnteko, yrittäminen ja kasvaminen kannattavat aina.

• Sosiaaliturva uudistetaan kannustavaksi, niin että meillä on teknologisen murroksen kestävä perusturva kaikille.

• Verotuksen painopistettä siirretään pois kasvua ja tuottavuutta rankaisevista kohteista kohti kulutusta ja haittoja.

• Valtionhallinnossa toteutettaan tekoälysiirtymä ja valtaosa kansalaisten hallinnollisista palveluista automatisoidaan.

Liberaalien ohjelma ei ole helppo, mutta prioriteetit ovat selviä. Ohjelma kohdistuu järjestelmään ja kannustimiin, verotukseen, ei kansalaisten moraaliin tai heidän asemansa heikentämiseen kannustinloukuilla, huonommilla palveluilla ja byrokratialla. Se ei kiristä kuria kansalaisille, vaan purkaa järjestelmiä, jotka ovat tehneet kasvusta vaikeaa ja vastuusta yksipuolista.

Purran ja Niemelän ajattelumalli lisää velvoitteita yksilölle, sälyttää valtion rakenteelliset vääristymät ja vastuun järjestelmän epäonnistumisista kansalaisille. Liberaali vaihtoehto lisää yksilön vapauksia, lisää markkinoiden vapautta, vähentää valtion valtaa ihmisten elämässä, myös valtiovarainministeriön valtaa. 

Ennen kaikkea: se palauttaa toimijuuden sinne, minne se kuuluu. Kansalaisille. Liberaalipuolue luottaa ihmisiin ja kannustaa heitä löytämään oman tiensä elämässä.

Kysymys ei ole vain talouspolitiikasta. Kysymys on myös siitä, millaisena yhteiskuntana Suomi haluaa itsensä nähdä jatkossa. Yhteiskuntana, jossa ymmärtämättömät kansalaiset ovat valtion ripitettävänä alati kutistuvassa ja kurjistuvassa valtiontaloudessa vai yhteiskuntana, jossa kansalaiset ovat mahdollisimman vapaita luomaan oman tulevaisuutensa ilman moraalisaarnoja kasvavassa kansantaloudessa. Seuraavan kerran tähän kysymykseen vastataan vaaliuurnilla 18.4.2027.

Liberaalipuolue. Vapaus valita.