Digitaalinen suvereniteetti ei ole kysymys teknologiayhtiöiden kansallisuudesta vaan siitä, kuka teknologiaa hallitsee, kuka siitä hyötyy ja onko ihmisillä mahdollisuus vaihtaa palveluita.
Datan keskittyminen on samanaikaisesti kilpailupoliittinen, yksityisyydensuojaan liittyvä ja turvallisuuspoliittinen ongelma. Monimutkaisten ongelmien ratkaiseminen ei saa kuitenkaan tarkoittaa datan hyödyllisen käytön tukahduttamista.
Tämä on lähtökohta, jonka eurooppalainen digipolitiikka näyttää liian usein unohtavan. Olemme rakentaneet valtavan määrän tietosuojaa koskevaa sääntelyä, mutta digitaalisen talouden valta on edelleen keskittynyt harvoille, pääosin amerikkalaisille ja kiinalaisille teknologiayhtiöille.
Samaan aikaan yhteiskunnallisesti hyödyllisiä hankkeita vaikeutetaan tietosuojasääntelyn varovaisilla tulkinnoilla, ihmisistä kerätään yhä yksityiskohtaisempaa tietoa ja julkinen keskustelu keskittyy esimerkiksi lasten sosiaalisen median käyttörajoituksiin tai yksityisen viestinnän valvontaan.
Helsingin Sanomien tutkiva journalismi nostaa jälleen esiin puhelinsovellusten keräämien paikannustietojen kaupan. Juttu on ansiokasta journalismia, mutta itse ilmiö ei ole uutinen.
Kirjoitin Ylen Aikaleima -blogiin vuonna 2011:
Meistä kerätään ja meistä on valtavasti dataa jo nyt. Sen merkitys kasvaa koko ajan emmekä tule pääsemään eroon sen aiheuttamista kysymyksistä. Kuten poimitut esimerkit osoittavat, se on luonteeltaan kansainvälistä, myllertää iloisesti totuttuja yksityisyys- vs. julkisuus -käsityksiä ja kaupallinen vs. julkinen toimija -jaotteluita.
Viisitoista vuotta myöhemmin tämän havainnon merkitys on vain kasvanut. Tekoäly on muuttanut ratkaisevasti sitä, mitä suurista tietomassoista voidaan päätellä ja kuinka nopeasti tietoa voidaan yhdistää, analysoida ja käyttää.
Euroopan vastaus on ollut ristiriitainen. Yritämme hallita datataloutta yhä yksityiskohtaisemmalla sääntelyllä, vaikka ongelman ydin on taloudellisen ja yhteiskunnallisen vallan keskittymisessä.
Tarvitsemme toisenlaisen, liberaalin lähtökohdan: yksilönvapauksia, kilpailua, avointa teknologiaa, toimivaa oikeusvaltiota ja todellista mahdollisuutta irrottautua riippuvuuksista.
Data ei ole öljyä eikä tavallinen kauppatavara
Datasta puhutaan usein uutena öljynä. Vertaus on perustavanlaatuisesti harhaanjohtava.
Öljy on fyysinen ja niukka raaka-aine. Kun sitä käytetään, se kuluu. Dataa sen sijaan voidaan kopioida, yhdistää ja käyttää yhä uudelleen. Sama data voi samanaikaisesti palvella tuhansia eri tarkoituksia.
Datan arvo ei myöskään yleensä synny yksittäisestä tietueesta. Arvo muodostuu siitä, mitä datasta voidaan päätellä yhdistämällä se muuhun dataan, jolloin saamme käyttökelpoista informaatiota.
Sosiaalisen median käyttäjä saattaa aivan perustellusti hyväksyä sen, että hänen kiinnostuksen kohteitaan käytetään mainonnan kohdentamiseen. Vastineeksi hän saa palvelun, joka on hänelle hyödyllinen tai viihdyttävä.
Tällaisessa vapaaehtoisessa vaihdannassa ei ole lähtökohtaisesti mitään väärää.
Mutta ymmärtääkö käyttäjä, mitä kaikkea hänestä voidaan päätellä?
Tykkäykset, katseluajat, selaustottumukset, sijaintitiedot, ostokset, ystäväverkostot ja viestinnän metatiedot muodostavat yhdessä valtavan datavarannon.
Näiden avulla voidaan päätellä ihmisen kiinnostuksen kohteita, poliittisia mielipiteitä, taloudellista tilannetta, ihmissuhteita ja mahdollisia haavoittuvuuksia. Joissakin tapauksissa niistä voidaan tehdä myös terveyteen tai muihin arkaluonteisiin ominaisuuksiin liittyviä päätelmiä.
Päätelmät eivät välttämättä ole oikeita. Niiden tarkkuus vaihtelee aineiston, menetelmän ja käyttötarkoituksen mukaan. Kaupallisesti hyödyllisen ennusteen ei tarvitse kuitenkaan olla täydellinen. Riittää, että se on riittävän hyvä vaikuttamaan ihmisten käyttäytymiseen tai yritysten päätöksiin.
Samaa dataa voidaan hyödyntää mainontaan, hinnoitteluun, riskinarviointiin, tutkimukseen, tuotekehitykseen ja poliittiseen vaikuttamiseen.
Kaikki nämä käyttötavat eivät tietenkään ole laillisia tai hyväksyttäviä. Juuri se on kysymyksen ydin. Datan myöhemmät käyttötarkoitukset voivat poiketa täysin siitä, mihin ihminen alun perin kuvitteli suostuneensa.
Yritys tuntee käyttäjänsä erittäin hyvin. Käyttäjä ei puolestaan tiedä, mitä hänestä on päätelty, missä tiedot sijaitsevat, kuinka niitä yhdistetään tai mitä niillä tehdään. Tämä on valtava tiedollinen, taloudellinen ja vallankäytöllinen epäsymmetria.
Kun yritys kykenee hyödyntämään ihmisen tietämättömyyttä tämän omasta datasta, muodollinen suostumus ei enää välttämättä tarkoita aidosti tietoista päätöstä. Tässä on datatalouden hyväksikäytön mahdollisuus. Ihminen luovuttaa tietoa ymmärtämättä sen todellista arvoa, käyttötarkoituksia tai siitä syntyvää valtaa.
Datan yhdistely voi myös parantaa maailmaa
Tästä ei kuitenkaan seuraa, että tietojen kerääminen ja yhdistäminen olisivat itsessään väärin. Kyky yhdistellä suuria tietomääriä on yksi digitalisaation ja tekoälyn merkittävimmistä yhteiskunnallisista mahdollisuuksista.
Sosiaalisen median ja muuta digitaalista dataa voidaan käyttää moniin hyödyllisiin tarkoituksiin.
Kansanterveyden tutkimuksessa julkisia viestejä, hakukäyttäytymistä ja muita tietolähteitä voidaan hyödyntää epidemioiden seurantaa täydentävänä aineistona. Niiden avulla voidaan esimerkiksi havaita terveyteen liittyviä huolia ja tunnistaa ilmiöitä, jotka eivät vielä näy perinteisissä tilastoissa.
Luonnonkatastrofien yhteydessä sosiaalisen median julkaisuista voidaan etsiä tietoa tulvista, maastopaloista, vahingoittuneesta infrastruktuurista ja ihmisten avuntarpeesta. Tällainen tieto voi täydentää viranomaisten tilannekuvaa.
Kaupunkisuunnittelussa liikkumistietojen ja julkisten paikkatietoa sisältävien aineistojen yhdistäminen voi auttaa ymmärtämään liikennevirtoja, suunnittelemaan joukkoliikennettä ja kohdentamaan palveluja paremmin.
Yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa sosiaalisten verkostojen analyysi auttaa ymmärtämään tiedon leviämistä, yhteiskunnallista polarisaatiota, sosiaalista eriytymistä ja ihmisten välisiä suhteita.
Myös kaupalliset mahdollisuudet ovat huomattavat. Yritykset voivat kehittää parempia tuotteita, tunnistaa asiakkaiden tarpeita ja vähentää turhaa markkinointia.
Tulevaisuudessa henkilökohtainen tekoälyavustaja voisi yhdistää käyttäjän luvalla hänen kalenterinsa, ostoksensa, liikkumisensa, kiinnostuksen kohteensa ja sosiaaliset suhteensa. Se voisi auttaa suunnittelemaan matkoja, ylläpitämään ihmissuhteita, löytämään sopivia palveluja tai tekemään parempia arjen päätöksiä.
Kaikki nämä mahdollisuudet sisältävät myös riskejä. Sosiaalisen median aineistot eivät edusta väestöä tasaisesti, henkilöistä tehdyt päätelmät voivat olla virheellisiä ja arkaluonteisten tietojen käsittely vaatii erityisiä suojatoimia.
Hyödyllisyys ei myöskään poista laillisen käsittelyperusteen tarvetta. Olisi silti suuri virhe päätellä, että datan käytön rajoittaminen on itsessään yhteiskunnallinen voitto.
Datan arvo syntyy siitä, mitä sen avulla voidaan saada aikaan. Siksi meidän pitäisi rakentaa järjestelmiä, jotka mahdollistavat hyödyllisen käytön ja estävät väärinkäytökset. Juuri tässä EU on epäonnistunut.
Sama data palvelee myös vakoilua ja hybridivaikuttamista
Datan yhdistämisen mahdollisuuksilla on myös pimeä puolensa. Samat menetelmät, joiden avulla yritykset tunnistavat asiakkaiden tarpeita ja tutkijat tarkastelevat yhteiskunnallisia ilmiöitä, voivat palvella tiedustelupalveluja, rikollisia ja vihamielisiä valtioita.
Sosiaalisen median tiedoista voidaan rakentaa yksityiskohtaisia henkilöprofiileja. Julkisia julkaisuja, ystäväverkostoja, sijaintitietoja ja muualta hankittuja aineistoja yhdistämällä voidaan tunnistaa ihmisten työtehtäviä, ihmissuhteita, liikkumista ja mahdollisia haavoittuvuuksia.
Erityisen kiinnostavia kohteita ovat poliitikot, virkamiehet, tutkijat, yritysjohtajat, sotilaat ja turvallisuuskriittisissä tehtävissä työskentelevät ihmiset.
Tiedusteluoperaatio ei välttämättä ala salaisen asiakirjan varastamisesta. Se voi alkaa julkisesta LinkedIn-profiilista, sosiaalisen verkoston kartoittamisesta tai tavallisesta valokuvasta. Tällainen tieto voi auttaa tunnistamaan henkilöitä, joihin kannattaa kohdistaa tietojenkalastelua, lähestymisyrityksiä tai muuta tiedustelutoimintaa.
Vielä laajempi ongelma on hybridivaikuttaminen. Kun tiedetään, mistä ihmiset ovat kiinnostuneita, mitä he pelkäävät ja millaisiin yhteisöihin he kuuluvat, on mahdollista suunnitella viestintää, joka hyödyntää olemassa olevia ristiriitoja.
Vaikuttamisen tavoitteena ei välttämättä ole saada kansalaisia uskomaan yhtä tiettyä valhetta. Riittää, että heidän luottamuksensa yhteiskunnallisiin instituutioihin heikkenee tai heidän keskinäiset ristiriitansa kärjistyvät.
Tekoäly tekee tällaisesta toiminnasta halvempaa ja helpommin skaalautuvaa. Sen avulla voidaan tuottaa suuria määriä uskottavan näköistä sisältöä eri kielillä, rakentaa keinotekoisia identiteettejä ja levittää viestejä automaattisten tiliverkostojen kautta.
Euroopan ulkosuhdehallinnon vuoden 2026 raportin mukaan tekoälyyn liittyviä menetelmiä havaittiin 27 prosentissa sen vuonna 2025 tunnistamista ulkomaisen informaatiomanipulaation tapauksista. Raportti kuvaa muun muassa synteettisen sisällön, väärennettyjen identiteettien ja koordinoitujen levitysverkostojen käyttöä.
Tekninen kyky ei kuitenkaan tarkoita automaattisesti onnistunutta vaikuttamista. Raportti huomauttaa myös, että suuri osa tekoälyllä tuotetusta manipuloivasta sisällöstä oli heikkolaatuista ja sen havaittu vaikutus jäi rajalliseksi. Uhkaa ei pidä liioitella, mutta sitä ei myöskään voi sivuuttaa.
Sosiaalisen median tietovarannot eivät ole vain kaupallista pääomaa. Ne voivat olla myös strategisesti arvokasta tiedusteluinfrastruktuuria.
Tämä tekee datan keskittymisestä kansallisen turvallisuuden kysymyksen. Kun valtava määrä ihmisiä koskevaa tietoa sijaitsee harvojen yritysten järjestelmissä, muodostuu houkuttelevia kohteita rikollisille ja tiedustelupalveluille. Lisäksi alustoilla on merkittävää vaikutusvaltaa siihen, miten uutiset, poliittiset viestit ja yhteiskunnalliset keskustelut leviävät.
Turvallisuusuhkaan ei pidä vastata rakentamalla yleistä kansalaisvalvontaa tai heikentämällä yksityisen viestinnän suojaa. Se tarkoittaisi osittain niiden samojen menetelmien omaksumista, joiden väärinkäyttöä pyrimme estämään.
Digitaalinen itsenäisyys on hallintakykyä, ei maantiedettä
Helmikuussa 2026 käynnistetty Digitaalinen itsenäisyys -kansalaisaloite keräsi yli 50 000 kannatusilmoitusta. Se nostaa esiin perustellun huolen siitä, kuinka riippuvainen suomalainen yhteiskunta on ulkomaisista teknologiatoimittajista. Verotus, terveydenhuolto, sosiaaliturva, viranomaistoiminta ja muut yhteiskunnan keskeiset palvelut ovat riippuvaisia digitaalisista järjestelmistä.
Jos niiden toiminta perustuu yhteen toimittajaan, jonka tekniset ratkaisut, kaupalliset ehdot tai oikeudelliset velvoitteet eivät ole Suomen hallittavissa, syntyy turvallisuuspoliittinen riippuvuus.
Aloite vaatii, että kriittisessä digitaalisessa infrastruktuurissa käytetään kotimaisia ja eurooppalaisia ratkaisuja. Huoli on aiheellinen, mutta liberaalista näkökulmasta johtopäätöstä pitää viedä pidemmälle.
Eurooppalainen teknologiayhtiö voi muodostaa aivan yhtä vaarallisen riippuvuuden kuin amerikkalainen, jos sen teknologia on suljettua, sen asiakkailla ei ole todellisia vaihtoehtoja ja toimittajan vaihtaminen on käytännössä mahdotonta.
Vastaavasti amerikkalainen teknologia voi olla täysin hyväksyttävä osa turvallista eurooppalaista digitaalista infrastruktuuria, jos sen käyttö on hallittua, sopimussuhteet ovat selkeitä, tiedot ja salausavaimet pysyvät asianmukaisessa määräysvallassa ja järjestelmät voidaan tarvittaessa siirtää toiselle toimittajalle.
Palvelimen fyysinen sijainti Suomessa ei yksin takaa mitään näistä ominaisuuksista.
Olennaisia ovat aivan muut kysymykset.
Kuka hallitsee järjestelmän ylläpito-oikeuksia ja salausavaimia? Kenen lainsäädäntö vaikuttaa palveluntarjoajan velvollisuuksiin? Voidaanko palvelu keskeyttää ulkopuolisella päätöksellä? Voidaanko tiedot ja sovellukset siirtää toiseen ympäristöön? Pystytäänkö kriittistä toimintaa jatkamaan ilman alkuperäistä toimittajaa?
Jos vastaukset ovat kunnossa, teknologian alkuperämaa ei yksin ratkaise sen hyväksyttävyyttä. Jos vastaukset eivät ole kunnossa, suomalainenkaan toimittaja ei tee järjestelmästä suvereenia. Tämä on liberaalin digitaalisen suvereniteetin ydin.
Valtion pitää turvata kriittisten toimintojen jatkuvuus ja turvallisuus. Sen ei pidä ryhtyä suosimaan tiettyjä yrityksiä pelkästään niiden kansallisuuden perusteella. Digitaalinen itsenäisyys ei tarkoita omavaraisuutta kaikessa teknologiassa. Sellainen tavoite olisi paitsi kallis myös epärealistinen ja voisi heikentää turvallisuutta, jos parhaat teknologiat suljettaisiin pois.
Digitaalinen itsenäisyys tarkoittaa riippuvuuksien tunnistamista, hajauttamista ja hallitsemista. Itsenäinen ei ole se, joka tekee kaiken itse. Itsenäinen on se, joka kykenee päättämään itse ja riippuvuudet eivät lamauta toimintakykyä missään tilanteessa.
GDPR: oikea periaate, epäonnistunut toteutus
EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen GDPR:n teoreettiset tavoitteet ja käytännön vaikutukset ovat olleet monessa suhteessa kaukana toisistaan. Tietosuojan periaatteet ovat perusteltuja. Henkilötietojen käsittelylle pitää olla oikeusperuste, tietoja ei saa käyttää mielivaltaisesti ja ihmisillä pitää olla oikeuksia itseään koskevaan tietoon.
Sääntelyn käytännön toteutuksesta on tullut monille organisaatioille huomattava hallinnollinen ja juridinen rasite.
Olen nähnyt julkisella sektorilla, kuinka yhteiskunnallisesti hyödyllisiä ja aivan perusteltuja hankkeita on vaikeutettu, lykätty tai jätetty toteuttamatta, koska tietosuojasääntelyyn liittyviä riskejä on pelätty kohtuuttomasti.
Kun mahdollisten sanktioiden pelko ja kuvitelmat kaikkialle ulottuvasta valvontayhteiskunnasta korvaavat konkreettisen riskien arvioinnin, lopputuloksena ei välttämättä ole parempaa tietosuojaa. Lopputuloksena voi olla huonompia palveluja, vähemmän tutkimusta ja paljon menetettyjä mahdollisuuksia.
GDPR ei tietenkään kiellä hyödyllistä henkilötietojen käsittelyä. Julkisella sektorilla käsittelylle voi olla perusteltu ja laillinen oikeusperuste myös ilman yksilön suostumusta. Ongelma syntyy sääntelyn, tulkintojen, organisaatioiden osaamisvajeiden ja hallinnollisten kannustimien yhteisvaikutuksesta.
Lisäksi suuret teknologiayhtiöt pystyvät käyttämään valtavia resursseja lakimiehiin, vaatimustenmukaisuuden osoittamiseen ja teknisiin tietosuojaratkaisuihin. Pienille yrityksille vastaavat velvoitteet voivat olla suhteellisesti paljon raskaampia.
Sääntely voi siten paradoksaalisesti vahvistaa juuri niitä suuria yrityksiä, joiden markkinavoimaa sen pitäisi auttaa tasapainottamaan. Tämä ei tarkoita, etteikö GDPR olisi saavuttanut myös myönteisiä tuloksia. Se on vahvistanut rekisteröityjen oikeuksia, lisännyt tietosuojatietoisuutta ja asettanut kansainvälisesti merkittäviä pelisääntöjä, mutta se ei ole ratkaissut datatalouden keskeistä rakenteellista ongelmaa.
Kansalaisilla on muodollisia oikeuksia tietoihinsa, mutta heidän tosiasiallinen mahdollisuutensa hallita tietojen hyödyntämistä on edelleen rajallinen. Oikeus pyytää tietojensa poistamista ei ole sama asia kuin valta päättää, miten tietoja voidaan hyödyntää. Eikä oikeus ladata tietonsa ulos palvelusta vielä merkitse mahdollisuutta vaihtaa palveluntarjoajaa.
Tietosuojasta tiedolliseen itsemääräämisoikeuteen
Suomalaislähtöinen MyData on tarjonnut vaihtoehtoja jo pitkään. MyData Global edistää ihmiskeskeistä datataloutta, jossa ihmisillä on paremmat mahdollisuudet vaikuttaa omien henkilötietojensa käyttöön ja hyötyä siitä. Sen keskeinen ajatus on, ettei ihmistä pidä nähdä vain tietojen keräämisen kohteena vaan aktiivisena toimijana.
Kysymys ei ole ainoastaan oikeudesta kieltää tietojen käyttö. Vähintään yhtä tärkeää on oikeus mahdollistaa niiden hyödyllinen käyttö. Kuvitellaan ihminen, joka haluaa yhdistää liikunta-, ravitsemus-, ostos- ja terveystietonsa henkilökohtaiseen tekoälypalveluun. Tai ihminen, joka haluaa antaa tutkimusorganisaatiolle luvan hyödyntää tietojaan tiettyä tutkimusta varten.
Nykyisessä datataloudessa nämä tiedot sijaitsevat usein toisistaan erillisissä järjestelmissä, joiden tekniset ja kaupalliset ehdot määräytyvät palveluntarjoajien tarpeista. MyData-ajattelussa ihmisen pitäisi voida osallistua tietojensa käytön ohjaamiseen ilman, että hänen täytyy siirtää kaikkea tietoa yhteen keskitettyyn palveluun.
Tämä edellyttää yhteisiä standardeja, toimivia valtuutusratkaisuja, tiedon siirrettävyyttä ja palvelujen yhteentoimivuutta. MyData ei tarkoita ehdotonta omistusoikeutta kaikkeen henkilöä koskevaan tietoon, eikä kaikkia käsittelytilanteita voida ratkaista suostumuksella. Sen tarjoama ajattelutavan muutos on tärkeä.
Tietosuojan tehtävä ei ole pelkästään estää tietojen väärinkäyttöä. Sen pitää myös mahdollistaa tietojen vastuullinen hyödyntäminen ihmisen omaksi ja yhteiskunnan hyödyksi. Tämä on liberaali periaate: se vahvistaa yksilön toimijuutta ja itsemääräämisoikeutta suhteessa sekä valtioon että yrityksiin.
Alustojen paskoontuminen
Kirjailija ja teknologiapolitiikan kriitikko Cory Doctorow on kuvannut digitaalisten alustojen kehitystä käsitteellä enshittification, jonka voi suomentaa alustojen paskoontumiseksi.
Doctorow’n esittämä kehityskulku on tuttu lähes kaikille suurten verkkopalvelujen käyttäjille. Ensin alusta houkuttelee käyttäjiä tarjoamalla heille hyvän palvelun, usein ilmaiseksi tai hyvin edullisesti. Seuraavaksi alusta alkaa siirtää hyötyä käyttäjiltä yritysasiakkaille, kuten mainostajille ja kauppiaille.
Lopulta, kun molemmat osapuolet ovat riittävän riippuvaisia alustasta, yritys alkaa kerätä yhä suuremman osan syntyvästä taloudellisesta arvosta itselleen. Käyttäjille tarjotaan enemmän mainoksia ja huonompaa palvelua. Yritykset joutuvat maksamaan yhä enemmän saavuttaakseen asiakkaansa. Alusta kerää voitot.
Tämä ei ole vain yritysten ahneutta vaan markkinoiden rakenteellinen ongelma. Tavallisilla markkinoilla huonontuva tuote menettää asiakkaitaan kilpailijoille. Sosiaalisessa mediassa palvelun arvo syntyy kuitenkin pitkälti verkostosta.
Facebookin käyttäjälle tärkeintä ei välttämättä ole Facebookin käyttöliittymä tai algoritmi. Tärkeintä ovat ystävät, yhteisöt, keskustelut ja vuosien aikana muodostuneet suhteet. Siksi parempaankaan palveluun siirtyminen ei ole helppoa. Kilpaileva alusta voi olla teknisesti erinomainen, mutta jos ystävät ja seuraajat jäävät vanhaan palveluun, siirtymisestä aiheutuu merkittävä kustannus. Tämä lukkiutuminen on keskeinen osa alustojen markkinavoimaa.
Doctorow korostaa ratkaisuna erityisesti yhteentoimivuutta ja kilpailijoiden mahdollisuutta rakentaa palveluja, jotka toimivat yhteen hallitsevien alustojen kanssa. Tätä hän kutsuu myös käsitteellä adversarial interoperability: mahdollisuudeksi toteuttaa yhteentoimivuutta ilman hallitsevan palveluntarjoajan suostumusta.
Ajatus on perustavanlaatuisesti liberaali. Kilpailua ei synny vain sillä, että kuka tahansa saa perustaa uuden yrityksen. Kilpailua syntyy, kun asiakkaalla on todellinen mahdollisuus vaihtaa palveluntarjoajaa.
Sähköpostin käyttäjä voi lähettää viestin toiselle riippumatta vastaanottajan palveluntarjoajasta. Puhelimella voi soittaa kilpailevan operaattorin asiakkaalle. Miksi sosiaalisen median pitäisi toimia toisin? Miksi Facebookin käyttäjän pitäisi kuulua Facebookin suljettuun verkostoon voidakseen keskustella ystäviensä kanssa? Euroopan ei tarvitse rakentaa omaa Facebook-monopolia amerikkalaisen Facebook-monopolin tilalle. Tarvitsemme aivan toisenlaisen markkinarakenteen.
Eurosky: eurooppalaista infrastruktuuria ilman eurooppalaista monopolia
Alankomaissa toimivan voittoa tavoittelemattoman organisaation kehittämä Eurosky on kiinnostava esimerkki tästä ajattelusta. Eurosky rakentaa eurooppalaista infrastruktuuria avoimeen AT Protocol -ekosysteemiin, jota myös Bluesky käyttää.
Se tarjoaa muun muassa eurooppalaista käyttäjäidentiteetin ja datan säilytystä, verkoston välityspalveluja ja mu-nimisen sosiaalisen sovelluksen. Lokakuussa 2026 Euroskyn identiteettialusta tunnustettiin Digital Public Goods Alliancen kriteerien mukaiseksi digitaaliseksi julkishyödykkeeksi.
Eurosky on kiinnostava myös siksi, että se pyrkii erottamaan toisistaan sosiaalisen verkoston infrastruktuurin ja sitä käyttävät sovellukset. Tämä on keskeinen periaatteellinen ero perinteiseen suljettuun alustamalliin.
Kun identiteetti, verkostosuhteet ja sovellus eivät ole välttämättä saman yrityksen hallinnassa, käyttäjällä on paremmat mahdollisuudet vaihtaa palveluntarjoajaa. Yritykset voivat kilpailla käyttöliittymillä, algoritmeilla, moderoinnilla, hinnoittelulla ja palvelun laadulla ilman, että niiden tarvitsee rakentaa koko sosiaalista verkostoa alusta alkaen.
Kaikkea sisältöä tai jokaista toimintoa ei silti voi välttämättä siirtää saumattomasti, eikä avoin protokolla automaattisesti takaa tietosuojaa, mutta markkinoiden rakenne on olennaisesti erilainen. Samalla Eurosky osoittaa, ettei digitaalista suvereniteettia tarvitse toteuttaa sulkemalla amerikkalaista teknologiaa pois.
AT Protocolin tausta on yhdysvaltalaisessa teknologiakehityksessä. Eurosky rakentaa sen päälle eurooppalaista infrastruktuuria. Juuri tällaista digitaalista suvereniteettia tarvitsemme. Avoimet teknologiat voivat olla kansainvälisiä, vaikka niiden käyttö, hallinta ja kriittinen infrastruktuuri ovat eurooppalaisessa määräysvallassa.
EU:n suuri digipoliittinen harha
Euroopan unioni on lähestynyt digitaalisen yhteiskunnan ongelmia liian usein uusien velvoitteiden, kieltojen ja valvontamekanismien kautta. Tämä näkyy erityisesti keskustelussa lasten sosiaalisen median käyttörajoituksista ja yksityisen viestinnän tarkastamiseen liittyvistä CSAM-sääntelyehdotuksista.
Lasten suojeleminen haitallisilta palveluilta ja seksuaaliselta hyväksikäytöltä on tietenkin perusteltu ja välttämätön tavoite, mutta oikean tavoitteen saavuttaminen väärillä keinoilla voi synnyttää uusia ongelmia.
Yleiset sosiaalisen median ikärajat eivät ratkaise sitä, miksi alustoilla on taloudellinen kannustin maksimoida ihmisten huomion käyttö. Ikärajojen valvonta voi myös luoda painetta laajempaan henkilöllisyyden todentamiseen ja henkilötietojen keräämiseen.
Vielä vakavampi ongelma syntyy, jos yksityisen viestinnän suojaa tai vahvaa salausta heikennetään rikollisuuden torjunnan nimissä. Yksityisyyden suoja ja turvallinen viestintä eivät ole rikollisten erityisoikeuksia. Ne ovat vapaan yhteiskunnan keskeisiä edellytyksiä.
EU:n pitäisi keskittyä ongelmien taloudellisiin ja teknisiin juurisyihin. Miksi määräävässä asemassa oleva alusta saa käytännössä määritellä, millä ehdoilla käyttäjä voi ottaa omat verkostosuhteensa mukaansa? Miksi käyttäjällä ei ole mahdollisuutta vaihtaa suosittelualgoritmia tai sosiaalisen verkostonsa käyttöliittymää samalla tavoin kuin hän voi vaihtaa sähköpostiohjelmaa? Miksi markkinoille pääsy edellyttää niin usein uuden verkoston rakentamista tyhjästä?
EU:n digimarkkinasäädös DMA on askel oikeaan suuntaan. Se pyrkii rajoittamaan portinvartijayritysten kilpailua haittaavia toimintatapoja ja sisältää muun muassa tietojen siirrettävyyteen liittyviä velvoitteita. Huhtikuussa 2026 julkaistussa DMA:n arvioinnissa komissio silti päätti, ettei viestintäpalveluja koskevia yhteentoimivuusvelvoitteita toistaiseksi laajenneta sosiaalisiin verkostoihin.
Komissio perusteli ratkaisua teknisillä vaikeuksilla, rajalliseksi arvioidulla kysynnällä ja nykyisten velvoitteiden vaikutuksia koskevalla epävarmuudella. Nämä ovat huomioon otettavia perusteita, mutta samalla päätös jättää yhden digitaalisen markkinavallan keskeisimmistä rakenteista ennalleen.
Eurooppa on onnistunut luomaan yksityiskohtaisia sääntöjä alustojen käyttäytymiselle. Se on edennyt paljon hitaammin niiden rakenteellisten riippuvuuksien purkamisessa, jotka mahdollistavat markkinavallan säilymisen. Liberaalin digipolitiikan onnistumista ei pitäisi mitata tuotettujen säädösten määrällä vaan sillä, kuinka paljon lisää todellista valinnanvapautta ihmiset saavat.
Datalle vero, markkinavallalle rajat
Jos käyttäjien toiminnasta kerättävä data muodostaa merkittävän kaupallisen arvon lähteen, on perusteltua kysyä, pitäisikö sen hyödyntämisestä syntyvää taloudellista toimintaa verottaa nykyistä johdonmukaisemmin. Ehdotan eurooppalaista dataveroa suurille digitaalisille alustoille.
Sen kohteena ei olisi datan kerääminen sinänsä, yksittäisten tietueiden määrä tai yhteiskunnallisesti hyödyllinen tietojen käsittely. Sellainen vero olisi huono. Se voisi heikentää tutkimusta, vaikeuttaa innovaatioita ja luoda kannustimia välttää hyödyllistä datan käyttöä.
Veron kohteena olisi sen sijaan tarkasti rajattu kaupallinen liiketoiminta, jossa käyttäjätietoja ja niistä johdettuja profiileja hyödynnetään esimerkiksi kohdennetussa mainonnassa tai datavälityksessä. Ranskassa, Italiassa ja Espanjassa on jo käytössä kansallisia digitaalisten palvelujen veroja, joiden malleista voitaisiin ottaa oppia.
Mahdollisen eurooppalaisen dataveron pitäisi olla kotipaikkaneutraali, riittävän yksinkertainen ja kohdistua vain suuriin toimijoihin. Sen kustannusvaikutukset olisi arvioitava huolellisesti. Veron taloudellinen rasitus voi siirtyä osittain mainostajille, yrityksille ja kuluttajille. Lisäksi se voisi väärin suunniteltuna vahvistaa vakiintuneiden alustojen asemaa.
Liberaalista näkökulmasta dataveroa ei pidä pitää itseisarvona. Sen pitää osoittaa olevansa nykyistä verotusta parempi tapa käsitellä dataperusteisen liiketoiminnan erityispiirteitä.
Vero ei myöskään ratkaise yksityisyydensuojaa tai markkinavaltaa itsessään. Siksi sitä tärkeämpiä ovat rakenteelliset uudistukset. Tarvitsemme aidon datan siirrettävyyden, turvalliset ja avoimet rajapinnat, kilpailijoiden yhteentoimivuuden sekä käyttäjän oikeuden valita omat palvelunsa ja algoritminsa.
Tarvitsemme kilpailuoikeuden tehokasta toimeenpanoa tilanteissa, joissa määräävää markkina-asemaa käytetään kilpailijoiden sulkemiseen pois. Ja tarvitsemme oikeudelliset sekä tekniset edellytykset sille, että käyttäjä voi irrottautua alustasta menettämättä digitaalista identiteettiään ja verkostosuhteitaan.
Yhteentoimivuus ei tietenkään saa tarkoittaa oikeutta kopioida toisten ihmisten yksityisiä tietoja mielivaltaisesti. Sen pitää kunnioittaa käyttäjien oikeuksia, tietoturvaa ja asianmukaisia valtuutuksia. Tämä on markkinatalouden puolustamista, ei sen rajoittamista.
Eurooppalaisia vaihtoehtoja on jo olemassa
Kansalaisten ei tarvitse odottaa EU:n seuraavaa sääntelyhanketta vähentääkseen riippuvuuttaan suurista teknologiayhtiöistä. Vaihtoehtoisia palveluja on jo tarjolla.
Saksasta lähtöisin oleva Mastodon tarjoaa hajautetun vaihtoehdon X:n kaltaiselle lyhytviestipalvelulle.
Ranskalaisen Framasoftin PeerTube mahdollistaa videoiden julkaisemisen hajautetussa verkostossa.
Samoin ranskalaislähtöinen Mobilizon tarjoaa vaihtoehdon Facebookin tapahtuma- ja yhteisötoiminnoille.
Eurosky rakentaa eurooppalaista AT Protocol -infrastruktuuria ja tarjoaa mu-sovelluksen sekä muita avoimen sosiaalisen verkoston palveluja.
Pixelfed tarjoaa hajautetun vaihtoehdon Instagramin kaltaiselle kuvapalvelulle ja Lemmy Redditin kaltaisille keskusteluyhteisöille.
Kaikki nämä hankkeet eivät ole eurooppalaista alkuperää, mutta niiden avoin tai hajautettu toimintamalli mahdollistaa myös eurooppalaiset palveluntarjoajat.
Tässä on tärkeä ero. Palvelun alkuperämaa, palvelimen sijainti ja tekninen hallintamalli eivät ole sama asia.
Eurooppalainen palvelu ei ole automaattisesti turvallinen. Avoimen lähdekoodin ohjelmisto ei ole automaattisesti yksityisyyttä suojaava. Hajautettu verkosto ei poista kaikkia vallankäytön tai väärinkäytön mahdollisuuksia.
Avoimet protokollat voivat vähentää riippuvuutta yksittäisistä yrityksistä ja helpottaa kilpailua. Se on olennaisinta.
Näin siirryt pois suljetuilta amerikkalaisilta somealustoilta
Siirtyminen ei edellytä kaikkien nykyisten palvelujen poistamista kerralla. Järkevintä on aloittaa vähitellen ja säilyttää mahdollisuus yhteydenpitoon myös nykyisissä verkostoissa.
1. Lataa omat tietosi talteen.
Käytä Facebookin, Instagramin, Googlen ja muiden palvelujen tarjoamia tietojen lataustoimintoja. Selvitä, mitä tietoja palvelut säilyttävät ja mitä niistä voi poistaa.
2. Luo itsellesi avoimen verkoston käyttäjätili.
Voit aloittaa esimerkiksi Mastodonista tai Euroskyn tarjoamasta AT Protocol -tilistä. Valitse palveluntarjoaja, jonka tietosuojakäytännöt ja tekninen hallintamalli vastaavat omia tarpeitasi.
3. Kokeile avoimia vaihtoehtoja.
Julkaise keskusteluja Mastodonissa tai mu-sovelluksessa, kuvia Pixelfedissä ja videoita PeerTubessa. AT Protocol- ja ActivityPub-pohjaiset verkostot eivät ole täysin yhteentoimivia, joten yhden verkoston käyttäjä ei automaattisesti tavoita kaikkia toisen verkoston käyttäjiä.
4. Ilmoita ystävillesi ja seuraajillesi uusi osoitteesi.
Lisää nykyisiin profiileihisi linkki uuteen palveluun ja julkaise aluksi sisältöä molemmissa. Näin voit siirtyä vähitellen ilman, että menetät yhteydenpitoa tärkeisiin ihmisiin.
5. Vähennä tarpeetonta tiedonkeruuta.
Tarkista sovellusten käyttöoikeudet, poista tarpeettomat yhteydet kolmannen osapuolen palveluihin ja rajoita mainonnan personointia sekä sovellusten välistä seurantaa.
6. Varmista, etteivät tärkeät yhteydet ole yhden alustan varassa.
Yhdistyksen, yrityksen tai muun yhteisön viestintää ei kannata rakentaa kokonaan yhden sosiaalisen median palvelun varaan. Omat verkkosivut, sähköposti ja avoimet viestintäratkaisut tarjoavat vaihtoehtoisia yhteydenpitokanavia.
7. Poistu palvelusta, jos se ei enää palvele sinua.
Kun tärkeät yhteydet ovat tallessa, voit vähentää vanhan palvelun käyttöä, deaktivoida tilisi tai poistaa sen.
Tarkoitus ei ole digitaalinen puhdasoppisuus tai kaikkien amerikkalaisten palvelujen boikotointi vaan tarkoitus on vähentää riippuvuutta ja lisätä omia vaihtoehtoja.
Vapaan digitaalisen yhteiskunnan perustana on oikeus lähteä
Vuonna 2011 kirjoitin, ettemme tule pääsemään eroon datan keräämiseen ja hyödyntämiseen liittyvistä kysymyksistä. Nyt tiedämme, että kysymys on vielä paljon laajempi kuin tuolloin.
Kyse ei ole vain ihmisten yksityisyydestä. Kyse on markkinatalouden toimivuudesta, yhteiskunnallisesta vallasta, kansallisesta turvallisuudesta ja siitä, kuinka paljon yksilöllä on todellista määräysvaltaa omassa digitaalisessa elämässään.
Datan hyödyntämisen mahdollisuudet ovat valtavat. Ne ulottuvat tieteellisestä tutkimuksesta ja paremmista julkisista palveluista henkilökohtaisiin tekoälyavustajiin, uusien lääkkeiden kehittämiseen ja kokonaan uudenlaisiin yrityksiin. Näitä mahdollisuuksia ei pidä tukahduttaa tietosuojan tai turvallisuuden nimissä.
Myöskään yritysten markkinavaltaa, ihmisten tietämättömyyden hyväksikäyttöä tai kriittisen infrastruktuurin vaarallisia riippuvuuksia ei tarvitse hyväksyä vapaiden markkinoiden välttämättöminä ominaisuuksina. Ne eivät ole sitä.
Vapaat markkinat eivät tarkoita suurten yritysten vapautta lukita asiakkaansa palveluihinsa vaan ihmisten vapautta valita.
Toimivan liberaalin yhteiskunnan tehtävä on suojata yksilönvapauksia, turvata kilpailu, ehkäistä vallan keskittymistä ja varmistaa, että sopimussuhteet sekä markkinoille pääsy ovat oikeudenmukaisia.
MyData tarjoaa ajatuksen yksilön tiedollisesta itsemääräämisoikeudesta. Cory Doctorow selittää, miksi digitaaliset alustat voivat rappeutua, kun käyttäjät eivät pääse niistä irti.
Euroskyn, Mastodonin ja PeerTuben kaltaiset hankkeet osoittavat, millaisia teknisiä vaihtoehtoja avoimempi digitaalinen infrastruktuuri voi tarjota.
Digitaalinen itsenäisyys -keskustelu puolestaan muistuttaa, että yhteiskunnan keskeisten toimintojen jatkuvuutta ja turvallisuutta ei saa jättää yksittäisten toimittajien armoille.
Näitä kaikkia yhdistää yksi liberaalin ajattelun perusperiaate: vallan hajauttaminen. Sen pitäisi olla myös eurooppalaisen digipolitiikan lähtökohta. Digitaalinen suvereniteetti ei ole maantiedettä vaan hallintakykyä.
Itsenäinen yhteiskunta ei ole sellainen, joka valmistaa jokaisen käyttämänsä teknologian itse. Itsenäinen yhteiskunta on sellainen, joka pystyy tekemään omat päätöksensä, valitsemaan kumppaninsa ja vaihtamaan toimittajaansa myös silloin, kun olosuhteet muuttuvat.
Sama koskee yksilöä. Jos palvelun käyttäjä ei voi ottaa mukaansa tietojaan, identiteettiään ja sosiaalisia suhteitaan, hänen vapautensa valita on rajallinen. Ja jos yrityksen liiketoimintamalli romahtaa heti, kun sen asiakkaat voivat aidosti lähteä, ongelma ei ole asiakkaiden liiallinen vapaus. Ongelma on yrityksen liiketoimintamalli.
Digitaalisen vapauden tärkein ominaisuus ei ole oikeus liittyä palveluun vaan oikeus lähteä ja vapaasti valita ne palvelut, joita käyttää.
Lähteet
- Sami Sillanpää: Suomalaisten yksityiselämä on myynnissä: Data paljastaa sotilaiden reittejä ja poliitikkojen koteja, Helsingin Sanomat 18.10.2026 (tarkistettu 19.10.2026).
- Harri Juntunen: Datakansalainen, Ylen Aikaleima -blogi, julkaistu 22.3.2011 (tarkistettu 19.10.2026).
- Euroopan ulkosuhdehallinto (EEAS): 4th EEAS Report on Foreign Information Manipulation and Interference Threats, maaliskuu 2026 (tarkistettu 19.10.2026).
- Euroopan komissio: DMA Review Report, COM(2026) 178, huhtikuu 2026 (tarkistettu 19.10.2026).
- Digitaalinen itsenäisyys -kansalaisaloite (tarkistettu 19.10.2026).
0 kommenttia:
Lähetä kommentti
Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]
<< Palaa Etusivulle