Keskeinen kysymys on paljon perustavampi: mitkä tehtävät kuuluvat valtiolle ja mitkä eivät?
Hyvinä vuosina julkiselle sektorille kertyy helposti uusia tehtäviä, tukia, organisaatioita ja menoja. Huonoina vuosina niitä yritetään leikata juustohöylällä.
Lopputuloksena valtio tekee valtavan määrän asioita, mutta sillä on jatkuvasti vaikeuksia rahoittaa kunnolla kaikkein tärkeimpiä tehtäviään. Esimerkkinä vaikkapa noin kolmen miljardin haitalliset yritystuet vs. sote-palveluiden kriisi tai erittäin kireä verotus.
Liberaali vaihtoehto lähtee valtion tehtävien priorisoinnista.
Valtion pitää pystyä huolehtimaan vahvasti ydintehtävistään: turvallisuudesta, oikeusvaltiosta, välttämättömistä julkisista palveluista ja yhteiskunnan toiminnan perusedellytyksistä.
Tämä edellyttää myös kykyä sanoa, mitkä tehtävät eivät kuulu valtiolle. Talouskasvu ei poista tätä tarvetta. Päinvastoin juuri parempina aikoina rakenteellisia uudistuksia pitää uskaltaa tehdä.
Suomen kansantalouden perusongelmat eivät katoa yhden noususuhdanteen mukana. Julkinen talous on edelleen rakenteellisesti ongelmissa, väestö ikääntyy ja talouskasvun pitkän aikavälin edellytyksiä on vahvistettava, esimerkiksi lisäämällä panoksia perustutkimukseen.
Lisäksi tekoälyn myötä teknologinen muutos todennäköisesti muuttaa taloutemme perusteita merkittävästi.Tähän pitää jo nyt varautua eikä uudistuksia saa jälleen siirtää “jollekin muulle”, kuten hallitus nyt tekee ja kuten kaikki hallitukset ovat tehneet viimeisen 20 vuoden aika.
Kansalaisten edun ja vapauksien kannalta kysymys ei lopulta ole taloussuhdanteista tai paljonko valtio leikkaa juuri tänä vuonna Kysymys on siitä, millaisen valtion haluamme ja mitä valtion pitää tehdä, että se onnistuu turvaamaan kansalaisten vapauden ja hyvä elämän edellytkset kaikille?
Haluammeko pienemmän valtion, joka hoitaa ydintehtävänsä hyvin vai valtion, joka yrittää tehdä vähän kaikkea ja joutuu lopulta tinkimään myös niistä asioista, jotka todella ovat valtion tehtäviä?
Liberaali vastaus on selvä: Pienempi valtio tekee vähemmän asioita paljon paremmin, kun sillä on selkeät tehtävät.

0 kommenttia:
Lähetä kommentti
Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]
<< Palaa Etusivulle